Seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluiden toteutuminen Helsingin kaupungin äitiysneuvoloissa
Härkönen, Katja; Näppi, Jenna (2012)
Härkönen, Katja
Näppi, Jenna
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012100714218
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012100714218
Tiivistelmä
Helsingin terveyskeskuksessa vuonna 2009 tapahtuneen organisaatiomuutoksen jälkeen on koettu tarpeelliseksi arvioida raskauden ehkäisypalveluiden järjestämistä ja niiden mahdollista uudelleen organisointia. Raskauden keskeytysten määrät ovat lisääntyneet Helsingissä synnyttäneiden osalta; muualla Suomessa ne ovat pysyneet lähes ennallaan. Seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluiden toteutumista on koettu tarpeelliseksi arvioida tässä muutosvaiheessa.
Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden toteutumista Helsingin kaupungin äitiysneuvoloissa; erityisesti ehkäisyneuvontaa toteuttavien ammattihenkilöiden työmenetelmiä, ohjauksen ja neuvonnan sisältöä sekä kehitys- ja koulutustarpeita. Suunnitelmana oli toteuttaa tutkimus haastattelututkimuksena neljälle Helsingin kaupungin äitiysneuvolan ylihoitajalle. Haastatteluista kolme toteutui. Haastattelumenetelmäksi valittiin puolistrukturoitu haastattelu, joka sisälsi kahdeksan kysymystä.
Tutkimuksestamme kävi ilmi, että yhteisiä suosituksia ja ohjeistuksia ei kunnan tasolla ole. Yhteisten ohjeistusten saamiseksi oli perustettu erityinen työryhmä. Työryhmän tehtävänä oli alustaa yhteiset ohjeistukset toiminnan tueksi ja kirjavien toimintatapojen yhtenäistämiseksi. Haastattelututkimuksemme päättyessä helmikuussa 2012 työryhmä ei ollut vielä julkaissut mitään kirjallista ohjeistusta. Eri äitiysneuvolapalvelualueilla raskauden jälkeisiä ehkäisyneuvontapalveluita järjestettiin eri tavoin erilaisin henkilöstöresurssein. Alueesta riippuen osassa neuvoloita työskenteli ehkäisyneuvontaan perehtyneitä henkilöitä. Kävi myös ilmi, että äitiysneuvoloiden henkilöstön erityisosaaminen ei yksistään vaikuttanut palveluiden ja neuvonnan toteutumiseen tai laatuun, vaan myös kyseisen alueen terveyskeskuksen henkilöstön osaaminen sekä palveluiden järjestäminen muovasivat neuvoloiden käyttämiä toimintatapoja. Haastateltavat kokivat hankalaksi sen, että raskauden ehkäisyyn liittyviä palveluita järjestettiin eri toimipisteissä. Kaksi kolmesta haastateltavasta esitti erinäisiä vaihtoehtoja toiminnan yhtenäistämiseksi. Tällaisia olivat esimerkiksi työpari-malli, seksuaali- ja lisääntymisterveyteen perehtyneiden hoitajien ja lääkäreiden keskittäminen palvelua tarjoaviin yksiköihin, äitiysneuvoloissa työskentelevien hoitohenkilöiden hallinnon yhdistäminen sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden entistä tehokkaampi keskittäminen suurempiin yksiköihin.
Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden toteutumista Helsingin kaupungin äitiysneuvoloissa; erityisesti ehkäisyneuvontaa toteuttavien ammattihenkilöiden työmenetelmiä, ohjauksen ja neuvonnan sisältöä sekä kehitys- ja koulutustarpeita. Suunnitelmana oli toteuttaa tutkimus haastattelututkimuksena neljälle Helsingin kaupungin äitiysneuvolan ylihoitajalle. Haastatteluista kolme toteutui. Haastattelumenetelmäksi valittiin puolistrukturoitu haastattelu, joka sisälsi kahdeksan kysymystä.
Tutkimuksestamme kävi ilmi, että yhteisiä suosituksia ja ohjeistuksia ei kunnan tasolla ole. Yhteisten ohjeistusten saamiseksi oli perustettu erityinen työryhmä. Työryhmän tehtävänä oli alustaa yhteiset ohjeistukset toiminnan tueksi ja kirjavien toimintatapojen yhtenäistämiseksi. Haastattelututkimuksemme päättyessä helmikuussa 2012 työryhmä ei ollut vielä julkaissut mitään kirjallista ohjeistusta. Eri äitiysneuvolapalvelualueilla raskauden jälkeisiä ehkäisyneuvontapalveluita järjestettiin eri tavoin erilaisin henkilöstöresurssein. Alueesta riippuen osassa neuvoloita työskenteli ehkäisyneuvontaan perehtyneitä henkilöitä. Kävi myös ilmi, että äitiysneuvoloiden henkilöstön erityisosaaminen ei yksistään vaikuttanut palveluiden ja neuvonnan toteutumiseen tai laatuun, vaan myös kyseisen alueen terveyskeskuksen henkilöstön osaaminen sekä palveluiden järjestäminen muovasivat neuvoloiden käyttämiä toimintatapoja. Haastateltavat kokivat hankalaksi sen, että raskauden ehkäisyyn liittyviä palveluita järjestettiin eri toimipisteissä. Kaksi kolmesta haastateltavasta esitti erinäisiä vaihtoehtoja toiminnan yhtenäistämiseksi. Tällaisia olivat esimerkiksi työpari-malli, seksuaali- ja lisääntymisterveyteen perehtyneiden hoitajien ja lääkäreiden keskittäminen palvelua tarjoaviin yksiköihin, äitiysneuvoloissa työskentelevien hoitohenkilöiden hallinnon yhdistäminen sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden entistä tehokkaampi keskittäminen suurempiin yksiköihin.