KOUVOLALAISTEN NUORTEN KOKEMA YKSINÄISYYS - KYSELYTUTKIMUS 8. -LUOKKALAISILLE
Mustonen, Niina; Heikkilä, Peppina (2012)
Mustonen, Niina
Heikkilä, Peppina
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012100914267

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä selvitettiin kahdeksasluokkalaisten nuorten kokemaa yksinäisyyttä Kouvolan alueella ja heidän suosimiaan keinoja puuttua yksinäisyyteen. Tarkoituksena oli lisäksi tutkia, kokevatko nuoret saavansa apua kouluterveydenhoitajalta ja onko tällä nuorten mielestä keinoja puuttua yksinäisyyteen.
Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena ja aineiston keräämiseen valittiin kyselylomake. Kohderyhmäksi valikoituivat kahdeksasluokkalaiset. Kyselylomakkeita täytettiin kuudella eri Kouvolan alueen yläkoululla ja vastaajia kyselyyn kertyi yhteensä 70.
Tutkimuksesta ilmeni, että suurin osa nuorista ei kokenut yksinäisyyttä. Suurin osa nuorista tiesi tarvittaessa saavansa kotoa apua yksinäisyyteen. Kuitenkin tehokkain keino ehkäistä yksinäisyyttä oli nuorten mielestä nuorille suunnattu illanviettopaikka. Kouluterveydenhoitajalla koettiin olevan keinoja, joilla puuttua yksinäisyyteen, mutta avun saamiseen vaikutti palveluiden heikko saatavuus.
Opinnäytetyötä voidaan pitää luotettavana sen toistettavuuden takia. Pienen otoskoon vuoksi tuloksia ei voi yleistää koskemaan kaikkia Kouvolan alueen nuoria, mutta niitä voidaan pitää suuntaa antavina. Hyvin rakennetun kyselylomakkeen ansiosta tutkimustyön tulokset vastasivat opinnäytetyön alussa asetettuihin tutkimusongelmiin.