Merirosvokapteeni ja merirosvopäällikkö vauhdissa : ─ Alakouluikäisten innostaminen luovan liikunnan keinoin
Heikkilä, Marika; Leino, Marja (2012)
Heikkilä, Marika
Leino, Marja
Satakunnan ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012053010850

Tiivistelmä
Toiminnallisen opinnäytetyömme tavoitteena oli järjestää 1. -3. – luokkalaisille lapsille luovan liikunnan kerho. Suunnittelimme, valmistelimme, toteutimme ja arvioimme koko projektin alusta loppuun. Luovan liikunnan kerhon tavoitteena oli innostaa lapsia liikkumaan, vahvistaa sosiaalisia taitoja ja ryhmäytymisen kautta ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja koulukiusaamista.
Halusimme järjestää liikunnallisen kerhon, koska nykyisin lapset liikkuvat vähän. Vain harvat lapset liikkuvat liikuntasuositusten mukaan vähintään kaksi tuntia päivässä. Vaikka tutkimusten mukaan suurin osa lapsista harrastaa liikuntaa jossain urheiluseurassa, niin silti muutamat harjoituskerrat viikossa eivät riitä tyydyttämään lasten liikunnan tarvetta. Nyky-yhteiskunta on muuttunut entistä istuvammaksi ja lapsille luontainen aktiviteetti ulkona ja pihaleikit ovat vaihtuneet ajanviettoon erilaisen viihdemedian parissa.
Järjestimme kerhon yhteistyössä Otsolan Nuorisotyön ja Kaarisillan yhtenäiskoulun kanssa. Toteutimme kaksi luovan liikunnan kerhoa, jotka olivat sisällöllisesti samanlaisia, koska halusimme vertailla ryhmiä keskenään. Kerhoissa havainnoimme lasten käyttäytymistä, innostusta ja sosiaalista vuorovaikutusta. Kerhon lopulla toteutimme kyselyn lapsille ja heidän vanhemmilleen. Kysely toimi lähinnä palautteena meille ohjaajille kerhotoiminnasta.
Kyselyn ja havaintojemme pohjalta huomasimme, että lapset innostuivat liikunnasta kerhon kautta. Saavutimme myös muut asettamamme tavoitteet: lapset loivat toimivia vuorovaikutussuhteita; kasvattivat itsetuntoaan; tulivat osaksi ryhmää.
Kerhon toiminta tulee myös jatkumaan tulevaisuudessa osana Otsolan Nuorisotyön toimintaa. Luovan liikunnan kerhoa tarjotaan jatkossa myös Porin muille alakouluille ja sitä kautta siitä voisi tulla pysyvä osa porilaisten alakoulujen kerhotoimintaa.