PRISMA X:N TILANHALLINNAN PROSESSIKUVAUS
Kinnunen-Nyström, Taina; Kinnunen, Raija (2012)
Kinnunen-Nyström, Taina
Kinnunen, Raija
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205218966

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyö on kvalitatiivinen case-tutkimus Prisma X:ssä. Työn tarkoituksena oli kehittää ehdotus mittarille, jonka avulla mitataan hyllykarttojen päivittämiseen kuluvaa aikaa ja resursseja. Teoreettisena viitekehyksenä käsitellään myymälälogistiikkaan kuuluvaa tila- ja tuoteryhmähallintaa, päivittäistavara-alan toimintatapoja ja kaupan liiketoiminnan logistisia prosesseja. Teoria antaa taustaa ja auttaa ymmärtämään, kuinka paljon myymälätyön osa-alueisiin kuuluu suunnittelua, seurantaa ja työtä, mitkä kaikki vaikuttavat kaupan liiketoimintaan.
Työn empiirisenä osana tarkastellaan Prismaa ja hyllyjen päivitystä hyllykarttojen mukaan päivittäistavaraosastolla. Aluksi kerrotaan, minkä takia hyllykartat on päivitettävä ja kuka tai ketkä ne suunnittelevat. Päivitykseen liittyvät toimenpiteet kuvataan tarkasti siten, että tiedetään niihin kuluva aika. Lisäksi otetaan huomioon mahdollisesti päivitykseen kuuluvat toimenpiteet, jotka voivat vaikuttaa ratkaisevasti työaikaan ja siten siihen kehitettävään mittariin.
Tutkimuksen tavoitetta ei saavutettu niukan informaation ja aikataulun vuoksi. Lopputuloksena ehdotetaan, että mittarit hyllykarttojen päivityksiin kehitettäisiin tuoteryhmittäin ja päivityksille nimettäisiin vastuuhenkilöt. Päivityksiä olisi hyvä seurata parin vuoden ajan, minkä perusteella saataisiin luotua toimiva mittari.