Sakkasuotimen sakanajon uudistaminen
Kumpulainen, Juuso (2012)
Kumpulainen, Juuso
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu Lapin ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205137879

Tiivistelmä
Työn lähtökohtana oli uudistaa sakkasuotimen sakanajo ohjelmallisesti. Suotimen toimintaan oli vuosien saatossa tehty muutoksia, mutta kokonaisvaltaisempaa katsausta sekvenssikierron toimintaan ei ollut tehty. Toimeksiantajan puolelta opinnäytetyölle asetettiin vaatimuksina ympäristöön sekä taloudelliseen muutokseen vaikuttavat tekijät. Ongelmakohtia lähdettiin ratkomaan ohjelmallisilla muutoksilla, jotka toteutettiin toimilohkokaavioihin, sekvenssikaavioihin sekä valvomokuviin niihin tarkoitetuilla sovellustyökaluilla. Päätarkoitus oli löytää sekvenssin toimintaan ajomalli, joka toteuttaisi opinnäytetyölle asetetut vaatimukset mahdollisimman vakaasti ja selkeyttää piirien nykyistä tilannetta.
Työn keskeisimmiksi pääkohdiksi muodostuivat liuotussäiliön toiminnan muutos sekvenssikierron eri osissa sekä linjojen tukkeutumista ennaltaehkäisevän ajomallin löytäminen. Työn aikataulussa työ asetettiin valmistuvaksi ennen kesän 2012 tehtaalla suoritettavia ohjelmapäivityksiä. Opinnäytetyön aihe rajattiin sakkasuotimen sakanajon ohjelmalliseen muutokseen.
Toimilohko-, sekvenssi- ja valvomonäyttökaaviot tehtiin MetsoDNA -ympäristön sovellustyökaluilla sellutehtaan lipeäpuolen ristikytkentätilassa. Sovellustyökaluina käytettiin FbCAD-, GdCAD- sekä SeqCAD -ohjelmia.
Opinnäytetyölle asetetut vaatimukset saatiin täytettyä hyvin. Ajomalli toimii paremmin uudistusten myötä ja sakkamateriaalin hukkakulutus on vähentynyt noin kymmenykseen vanhaan verrattuna. Työ saatiin valmiiksi aikataulun puitteissa ja ohjelmauudistus on sellaisenaan käytössä sellutehtaan prosessissa.