Puulattioiden perinteiset pintakäsittelyt

Abstract

Opinnäytetyön aiheena on perinteiset puulattioille tehdyt pintakäsittelyt, joiksi tässä työssä on rajattu puun pinnalle tehdyt käsittelyt. Lattian pintakäsittely eroaa muiden sisäpintojen käsittelyistä, sillä niiden kulutus on huomattavasti suurempaa. Tämä vaikuttaa olennaisesti pintakäsittelyn valintaan myös restauroitavissa kohteissa. Käsittelyn tulisi myös olla helposti uusittavissa ja hoidettavissa.

Varhaisin lattioille tehty käsittely on suopakuuraus, joka saa puun pinnan vaalenemaan. Kuurausta ei pidetä varsinaisena pintakäsittelynä, vaan on ollut enemmänkin käytännön kannalta sopiva tapa pitää lattia puhtaana. Kuitenkin myös kuuraus muodostaa puun pinnalle sitä suojaavan kerroksen. Kuurausmenetelmiin lukeutuu myös kalkki-suopakuuraus joka vaalentaa lattian yhdellä käsittelykerralla, kun taas suovalla kuuratessa ei vaaleneminen ole niin välitöntä. Lattian käsittelyyn on käytetty myös maitoa tai piimää, joiden sisältämä kaseiini muodostaa suojaavan pintakerroksen. Myöskään kaseiini ei muuta puun luontaista ulkonäköä vaikkakin tummentaa sävyä hieman. Yleisin pintakäsittelyaine on ollut pellavaöljymaali. Koska sen valmistamiseen käytetty vernissa oli kallista, saatettiin käyttää myös muita, edullisempia vaihtoehtoja, kuten kaliumdikromaatilla vahvistettua liimamaalia.

Lattioiden maalaus oli 1700-luvulla vielä harvinaista ja todellinen muotivillitys siitä tuli vasta 1800-luvun puolenvälin jälkeen. Toteutetut maalaukset olivat usein imitaatioita kalliimmista ja hienommista aineista, kuten parketista tai kivestä. Lattiaan maalattiin usein keskiosaa kiertävä friisi. Yleisin koristemaalaus muodostui ruudutuksesta, joka peitti joko koko lattian tai vain keskiosan. 1800-luvun lopulla oli myös muodikasta maalata keskiosa yhdellä värillä ja lisätä friisin sisäkulmiin ornamenttikuviot. 1900-luvun alussa lattiamuoti muuttui ja koristekuvioiden maalaus unohdettiin. Lattiat maalattiin usein joko yhdellä sävyllä tai ne käsiteltiin läpikuultaviksi joko sävytetyllä tai sävyttämättömällä vernissalla, lakalla tai vahalla.

Alkuperäiset maalireseptit ja työohjeet, niiden kehittyminen ja vertailu ovat tämän työn keskiössä. Tarkoituksena on myös miettiä niiden soveltuvuutta nykyajan restaurointikohteiden tarpeisiin ja vaatimuksiin.

The subject of this thesis is the traditional surface treatments of wooden floors in Fin-land. It concentrates on the treatments applied to floorboards and does not include coatings such as linoleum. The floor treatments differ from other surface treatments inside the house, as the strain that is put on to them is considerably greater. This is an interesting factor that has to be taken account when choosing a treatment for a floor that is being restored. The treatment also has to be easily maintained.

One of the earliest treatments for a wooden floor was to scrub it with linseed oil soap and water in order to attain a lighter shade and to create a protective coating on the surface of the wood. This treatment wasn’t considered to be a coating, but a means of keeping the floors clean. It has also been suggested that similar appearance should have been attained by scrubbing the floor with calcium oxide beforehand. Another substance that was used in protecting the wooden surface without covering its natural appearance was milk or sour milk. Both contain casein, which is the active substance of the treatment.

The most common form of paint was linseed oil paint, but because linseed oil was quite costly, other forms of paint, such as glue paint strengthened with Potassium di-chromate, existed as well. Painting floors was rare in the 18th century but increased significantly, and by the second half of the century was the most fashionable treatment one could apply to a floor. Very often the paintings were imitations of some other, more valuable substance such as parquet or stone.

At the beginning of 20th century, the fashion changed to a simpler form and decorative painting was forgotten. Floors were painted in only one colour or treated with coloured or plain linseed oil, varnish, or wax.

Original recipes and their variations are the focal point of this thesis and it offers also instructions on how the painting was and can still be done in practice. The principal idea is to present basic recipes from each group of treatments and then compare other recipes from that same group to the basic one to form an apprehension of how the rec-ipes have varied or evolved during time.