Monikanavajulkaisuun sopivan julkaisujärjestelmän uudistus
Karhula, Hanna (2012)
Karhula, Hanna
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205036057

Tiivistelmä
Insinöörityön tavoitteena oli arvioida erään graafisen alan yrityksen julkaisutuotannon uudistusta kustantamoasiakkaalle. Järjestelmän avulla tehostetaan asiakkaan olemassa olevaa työnkulkua ja tarjotaan mahdollisuus monikanavajulkaisulle. Monikanavajulkaisun avulla voidaan julkaista sisältöä eri julkaisukanaville. Lisäksi työssä tutkittiin graafisen alan muutoksia monikanavajulkaisun näkökulmasta ja sitä, kuinka digitalisoituminen muokkaa kuluttajan suhtautumista perinteiseen paperilehteen.
Uudistus oli asiakkaalle tarpeen, sillä edellinen julkaisujärjestelmä alkoi olla melko vanhentunut. Monikanavajulkaisun mahdollisuus koettiin myös tarpeelliseksi nykyajan vaatimusten myötä. Järjestelmän uudistusta selvitettiin työnkulun, julkaisun suunnittelun, tekstin, taiton ja monikanavajulkaisun osilta. Työnkulku pysyy pitkälti samana, mutta tekstiin ja taittoon liittyviä vaiheita saadaan tehostettua.
Uuteen järjestelmään siirtyminen on pitkä prosessi, joka jatkuu koko vuoden 2012 ajan. Asiakkaan ensimmäisten lehtien siirtymistä julkaisujärjestelmään ei insinöörityön puitteissa ehditty näkemään asiakkaan aikataulujen viivästymisen vuoksi. Tämän vuoksi uutta järjestelmää ei päästy arvioimaan käytännössä.
Uuden järjestelmän esittelytilaisuus antoi mahdollisuuden kuulla asiakkaan työntekijöiden ensimmäisiä mielipiteitä. Vastaanotto oli myönteinen. Työnkulku säilyy pitkälti samanlaisena, joten suuria muutoksia ei tule. Tämä helpottaa myös koulutusta. Erilaiset uudistukset, joita järjestelmä tarjoaa, nopeuttavat taittovaihetta. Uuden järjestelmän myötä voidaan panostaa hyvin monikanavajulkaisuun, mutta vasta järjestelmän todellisen käyttöönoton jälkeen voidaan nähdä, miten siitä hyödytään.