Luova toiminta sisäänkirjoitettuna perustarpeena
Koivunen, Pete J. (2012)
Koivunen, Pete J.
Turun ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201204194694
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201204194694
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni puolustaa taidetta ja luovaa toimintaa kristinuskon ja raamatun pohjalta. Pyrin nostamaan esiin kuvataidealan koulutuksen ja -alan yleisesti herättämän angstin syitä, purkamaan tiettyjä myyttejä mm. taiteilijan ja kriitikon roolista yhteiskunnassa, taideteoksen suhteesta katsojaan, ja kristinuskosta, ja avaamaan kulttuurisidonnaista ennakkoluuloisuutta.
Käytän perusteina havaintojani kristillisen uskon näkökulmasta sekä sen kanssa yhtenevää lähdekirjallisuutta ja Raamatullista ilmoitusta.
Raamattu auttaa ymmärtämään, että luovuutta on jokaisessa ihmisessä. Luovan toiminnan ei ole tarvitse olla maalausvälineen virtuositeettimaista hallintaa, vaan arkista lapsenkaltaista asennoitumista.
Kuvataiteilija ymmärretään ennakkoluulojen sekä stereotypioiden kautta. Taidekritiikki voi tukea stereotypioita, sillä taidekritiikki tulee ns. ylhäältä alas sille annetun auktoriteetin voimalla. Taiteen arvo ei ole yksinselitteisesti välineen hallinnassa, vaan taiteeksi nimittämisessä.
Taide hoitaa ja on terapeuttista, mutta ei muuta todellisuutta odotetulla tavalla. Vaikka kuvataide pysyttäytyisi kerronnallisissa elementeissä, sen viesti ei todella toimi poliittisen ja kulttuurin hyvinvoinnin alkuvoimana, vaikka sillä onkin kosketuspintaa näihin. Sama pätee, vaikka viesti olisi kirjallisessa tai puheen muodossa. Näin on siksi, koska syntiinlankeemus vaikuttaa, ettei ihminen luota Luojaansa vaan luomuksiinsa. Luovan toiminnan koulutuksessa tulisi pyrkiä toteuttamaan omaa käsialaansa, eikä etsimään uusia tai vallalla olevia käsityksiä taiteen oikeasta muodosta. Kulttuurisidonnainen ennakkoluuloisuus ja itsensä vähättely luovan toiminnan alueella ruokkii taidekriitikon asemaa auktoriteettina.
Käytän perusteina havaintojani kristillisen uskon näkökulmasta sekä sen kanssa yhtenevää lähdekirjallisuutta ja Raamatullista ilmoitusta.
Raamattu auttaa ymmärtämään, että luovuutta on jokaisessa ihmisessä. Luovan toiminnan ei ole tarvitse olla maalausvälineen virtuositeettimaista hallintaa, vaan arkista lapsenkaltaista asennoitumista.
Kuvataiteilija ymmärretään ennakkoluulojen sekä stereotypioiden kautta. Taidekritiikki voi tukea stereotypioita, sillä taidekritiikki tulee ns. ylhäältä alas sille annetun auktoriteetin voimalla. Taiteen arvo ei ole yksinselitteisesti välineen hallinnassa, vaan taiteeksi nimittämisessä.
Taide hoitaa ja on terapeuttista, mutta ei muuta todellisuutta odotetulla tavalla. Vaikka kuvataide pysyttäytyisi kerronnallisissa elementeissä, sen viesti ei todella toimi poliittisen ja kulttuurin hyvinvoinnin alkuvoimana, vaikka sillä onkin kosketuspintaa näihin. Sama pätee, vaikka viesti olisi kirjallisessa tai puheen muodossa. Näin on siksi, koska syntiinlankeemus vaikuttaa, ettei ihminen luota Luojaansa vaan luomuksiinsa. Luovan toiminnan koulutuksessa tulisi pyrkiä toteuttamaan omaa käsialaansa, eikä etsimään uusia tai vallalla olevia käsityksiä taiteen oikeasta muodosta. Kulttuurisidonnainen ennakkoluuloisuus ja itsensä vähättely luovan toiminnan alueella ruokkii taidekriitikon asemaa auktoriteettina.