Hoitohenkilökunnan suhtautuminen ikääntyvien seksuaalisuuteen
Mäkelä, Annika; Tuomela, Jutta (2021)
Mäkelä, Annika
Tuomela, Jutta
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202102112223

Tiivistelmä
Tutkimusten mukaan ikääntyneiden seksuaalisuus on edelleen vaiettu asia. Seksuaalisuuden huomioiminen kuuluisi olla osana kokonaisvaltaista hoitotyötä. Myös omien kokemusten perusteella aihe on edelleen vaikea ottaa puheeksi hoitotyössä. Aihe valikoitui sen kiinnostavuuden vuoksi.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää kyselyn avulla ikääntyneiden parissa työskentelevän hoitohenkilökunnan asenteita ja valmiuksia ikääntyneiden seksuaalisuutta kohtaan. Opinnäytetyön tavoitteena oli saatujen tulosten avulla pyrkiä kehittämään hoitotyötä ja seksuaalisuuteen suhtautumista hoitohenkilökunnan näkökulmasta.
Tutkimusote työssä oli laadullinen. Tiedonkeruu toteutettiin avoimen kyselylomakkeen avulla. Kyselylomakkeita lähetettiin tutkimuksen kohteena olevalle alueelle, sekä kunnallisen että yksityisen vanhuspalveluja tuottavien hoitotyön yksiköiden hoitohenkilökunnan jäsenille yhdeksään eri yksikköön, yhteensä 45 lomaketta. Kyselyyn vastasi 31 hoitotyöntekijää.
Opinnäytetyön tulokset osoittivat, että hoitajat kokivat seksuaalisuuden olevan osa ikääntynyttä ihmistä. Silti hoitajat toivat esille sen, että seksuaalisuutta ei oteta huomioon hoitotyössä. Ikääntyneen seksuaalisuus oli edelleenkin vähän puhuttu asia. Tulosten mukaan hoitajien omat asenteet ja suhtautuminen vaikuttivat siihen, kuinka ikääntynyt voi tuoda seksuaalisuuttaan esille. Ajateltiin myös, että ikääntyneen fyysisen tai psyykkisen toimintakyvyn rajoitukset vaikuttavat siihen, että seksuaalisuus ei nouse niin tärkeäksi asiaksi hoitotyössä.
Tuloksista ilmeni myös, että suurin osa hoitajista koki omaavansa huonot valmiudet ohjata ikääntynyttä seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa. Hoitajat kertoivat tarvetta lisäkoulutukselle olevan tässä asiassa. Hoitajat toivat esille, että seksuaalisuutta tulisi huomioida enemmän hoidon suunnittelussa ja toteuttamisessa.