Digihyvinvointia vaativaa erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille
Halttunen, Katri (2020)
Halttunen, Katri
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020121428147

Tiivistelmä
Vaativaa erityistä tukea tarvitsevien nuorten yhdenvertaisuutta, esteettömyyttä sekä erityisiä tarpeita ja haasteita digitaalisissa ympäristöissä tarkastellessa, korostuu syrjäytymisen ehkäisemisen tärkeys ja ajankohtaisuus. Aikaisempien tutkimustulosten perusteella erityistä tukea tarvitsevien kanssa työskentelevän ammattihenkilöstön tieto ja kokemus digitaalisuuden hyödyntämisestä näyttäytyy osin puutteellisena ja myös jopa asenteellisena. Vaativaa erityistä tukea tarvitsevien digihyvinvointia tulee siis kehittää. Digihyvinvoinnilla tarkoitetaan tasapainoista media-arkea.
Digivoimaa – digihyvinvoinnilla yhteiskunnallista osallisuutta -hanke oli Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian yhdessä Etelä-Savon Liikunta ry:n, Mediakasvatusseuran ja Ammattiopisto Spesian kanssa toteuttama hanke. Hankkeen päätavoitteena oli edistää 15―29-vuotiaiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorten digitaalista hyvinvointia. Hankkeen osatoteuttajana Ammattiopisto Spesiassa toteutettiin Digikoutsi -valmennus, jossa oli mukana Spesian vaativaa erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita.
Tämän kehittämistyön tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, mitkä ovat ne digihyvinvointiin liittyvät asiat, joihin pitää kohdistaa erityinen huomio ammatillisessa erityisopetuksessa. Mitä uutta tietoa hankkeessa kehitetty digihyvinvointimittaristo tuo vaativan erityisen tuen näkökulmasta? Voidaanko digihyvinvointia lisätä Digikoutsi -valmennuksen mallin mukaisesti toimimalla? Tavoitteena oli myös saada tietoa siitä, millaiset digitaaliset valmiudet vaativaa erityistä tukea tarvitsevilla Ammattiopisto Spesian Digikoutsi -pilottivalmennukseen osallistuneilla opiskelijoilla on.
Tutkimusaineisto saatiin teemahaastatteluista sekä hankkeessa kehitetystä digihyvinvointimittariston kyselylomakkeesta. Tutkimustuloksien perustella vaikuttaa sille, että valmennukseen osallistuneilla opiskelijoilla oli jonkin verran digitaalisia valmiuksia. Kuitenkin esimerkiksi tietoturvaan liittyvät asiat nousivat esille vastauksissa, samoin kriittinen medialukutaito. Näihin edellä mainittuihin osa-alueisiin kaivattaisiin siis lisää opetusta ja harjoittelua.
Lisäksi näyttää sille, että taidot ovat valmennukseen osallistuneilla hyvin eritasoiset eri osa-alueilla. Ilahduttavaa oli, että opiskelijat näyttäisivät kuitenkin tunnistavan, että omat valinnat ja taidot ovat keskeisiä asioita digitaalisessa turvallisuudessa. Tutkimusaineistosta nousi esille, että yhteiskunnallisen osallisuuden koettiin lisääntyneen digitaalisuuden lisääntymisen myötä. Digitaalisuus ja siihen liittyvä osaaminen ja taidot ovat siis lisänneet mahdollisuuksia osallistumiseen sekä tuoneet merkityksellisiä kohtaamisia ja onnistumisen kokemuksia. Näyttäisi siis sille, että digihyvinvointi lisää myös yhteiskunnallista osallisuutta ja sosiaalista vahvistumista.