Ikäihmisen elämä omaishoitajuuden jälkeen ja koherenssin tunne
Horto, Johanna (2020)
Horto, Johanna
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020111923398
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020111923398
Tiivistelmä
Omaishoito koskettaa jollakin tavalla lähes kaikkia ihmisiä jossain vaiheessa elämää. Usein sen ajatellaan olevan iäkkäiden puolisoiden välistä jatkuvaa ja sitovaa hoivaa ja hoitamista silloin, kun toinen ei enää selviä omin voimin päivittäisistä toimista jonkin sairauden, vamman tai ikääntymisen aiheuttaman toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi.
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, miten näyttäytyy aiemmin puolisonsa omaishoitajina toimineiden iäkkäiden elämä sekä mitä koherenssin tunteessa eroteltavissa olevia voimavaroja heillä on käytössään. Tarve tutkimukselle ilmeni vähäisestä aihetta koskevasta tutkimustiedosta, jota voitaisiin käyttää iäkkäille tarjottavien palveluiden kehittämisessä ja niiden arvioimisessa. Seurakunnilla on iäkkäille suunnattua toimintaa, mutta niillä ei kuitenkaan ole välttämättä tiedossa toimintaan osallistuvien aiempia elämänkokemuksia, joilla voi olla vaikutusta osallistumishalukkuuteen ja -mahdollisuuksiin sekä erityisesti omaishoitajana toimineiden tuen tarpeeseen.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka aineisto kerättiin yksilöllisillä teemahaastatteluilla. Haastateltavina oli neljä noin 80-vuotiasta puolisonsa omaishoitajana toiminutta haminalaista. Aineiston analysointi toteutettiin teoriaohjautuvana sisällönanalyysina.
Tutkimuksen tuloksena syntyi kolme pääluokkaa kuvaamaan iäkkäiden elämää uudessa elämäntilanteessa: iäkkään arjen muodostuminen uudessa elämäntilanteessa, sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen ja kohdatut haasteet, joihin panostamalla elämän mielekkyys säilyy tai lisääntyy.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että iäkkäillä on omia erilaisia voimavaroja käytössään työläässä sopeutumisessa uudenlaiseen arkeen yksin jäätyään, mutta on myös tiedon ja tuen tarvetta sekä osallisuuden ja sosiaalisuuden lisäämisen tarvetta. Erityisesti oma kokemus omaishoitajuudesta vaikutti edelleen vahvasti kaikkien haastateltujen elämässä ja sitä pohdittaessa ilmeni tarvetta saada keskustella jonkun ulkopuolisen henkilön kanssa, jotta omaiset eivät kuormittuisi liiaksi. Tutkimuksen tuloksia on mahdollista hyödyntää seurakunnan iäkkäille tarjoaman toiminnan kehittämiseen ja arviointiin. Tutkimustuloksia on mahdollista peilata omaishoidosta olemassa olevaan tutkimustietoon siltä osin, miten omaishoitajuus iäkkäiden elämään vaikuttaa ja mitä vaikutuksia sillä voidaan ajatella omaishoidon jälkeiseen elämään.
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, miten näyttäytyy aiemmin puolisonsa omaishoitajina toimineiden iäkkäiden elämä sekä mitä koherenssin tunteessa eroteltavissa olevia voimavaroja heillä on käytössään. Tarve tutkimukselle ilmeni vähäisestä aihetta koskevasta tutkimustiedosta, jota voitaisiin käyttää iäkkäille tarjottavien palveluiden kehittämisessä ja niiden arvioimisessa. Seurakunnilla on iäkkäille suunnattua toimintaa, mutta niillä ei kuitenkaan ole välttämättä tiedossa toimintaan osallistuvien aiempia elämänkokemuksia, joilla voi olla vaikutusta osallistumishalukkuuteen ja -mahdollisuuksiin sekä erityisesti omaishoitajana toimineiden tuen tarpeeseen.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka aineisto kerättiin yksilöllisillä teemahaastatteluilla. Haastateltavina oli neljä noin 80-vuotiasta puolisonsa omaishoitajana toiminutta haminalaista. Aineiston analysointi toteutettiin teoriaohjautuvana sisällönanalyysina.
Tutkimuksen tuloksena syntyi kolme pääluokkaa kuvaamaan iäkkäiden elämää uudessa elämäntilanteessa: iäkkään arjen muodostuminen uudessa elämäntilanteessa, sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen ja kohdatut haasteet, joihin panostamalla elämän mielekkyys säilyy tai lisääntyy.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että iäkkäillä on omia erilaisia voimavaroja käytössään työläässä sopeutumisessa uudenlaiseen arkeen yksin jäätyään, mutta on myös tiedon ja tuen tarvetta sekä osallisuuden ja sosiaalisuuden lisäämisen tarvetta. Erityisesti oma kokemus omaishoitajuudesta vaikutti edelleen vahvasti kaikkien haastateltujen elämässä ja sitä pohdittaessa ilmeni tarvetta saada keskustella jonkun ulkopuolisen henkilön kanssa, jotta omaiset eivät kuormittuisi liiaksi. Tutkimuksen tuloksia on mahdollista hyödyntää seurakunnan iäkkäille tarjoaman toiminnan kehittämiseen ja arviointiin. Tutkimustuloksia on mahdollista peilata omaishoidosta olemassa olevaan tutkimustietoon siltä osin, miten omaishoitajuus iäkkäiden elämään vaikuttaa ja mitä vaikutuksia sillä voidaan ajatella omaishoidon jälkeiseen elämään.