Isorotan (Rattus norvegicus) esiintyminen Jyväskylän kaupungin alueella
Linna, Pauli (2020)
Linna, Pauli
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020111022516

Tiivistelmä
Jyväskylän ympäristöterveydenhuolto antoi tehtäväksi selvittää rottatilannetta keskustan
läheisiltä alueilta. Rottien asuinpaikkoja sekä lukumääriä selvitettiin kyselytutkimuksella.
Kyselyn tueksi saatiin myös käyttöön ammattituholaistorjuntayritys Anticimex Oy:n rottatorjuntakäynnit. Lisäksi näitä tietoja vertaillaan Jyväskylän ympäristöterveydenhuoltoon tulleisiin rottailmoituksiin. Tarkasteluajankohta rajoittui vuosille 2018, 2019 ja 2020.
Työssä tuodaan esille rottien ennaltaehkäisy- ja torjuntamenetelmiä. Ravinnonsaanti on
yksi avainasia rottatorjunnassa. Poistamalla ravinnon, vedensaannin tai pesimispaikat saadaan rotat jo usein vaihtamaan aluetta. Kirjallisuudesta tuodaan esille eri torjuntamenetelmiä ja yleisesti torjuntaan liittyviä asioita, kuten resistenssi, lait ja paikalliset sopimukset.
Kyselytutkimuksen apuna käytettiin Office 365 Forms -ohjelmaa. Anonyymi kysely levitettiin kaupungin verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Kyselyssä oli kahdeksan rastiruutuun-kysymystä, joilla selvitettiin rottahavainnon vuosi, vuodenaika, paikka sekä asukkaan arvio rottien esiintymissyistä. Lisäksi vastaaja sai kirjoittaa vapaan sanan aiheesta ja arvioida kyselyä 1–5 tähden asteikolla.
Suurin osa rottahavainnoista ja tuholaistorjuntayrityksen käynneistä toteutettiin postinumeron 40100-alueella. Tämä alue kattoi noin 20 % kaikista tiedoista yhteensä. Rottahavaintoja, -ilmoituksia ja torjuntakäyntejä käytetyistä eri aineistoista saatiin tähän työhön yhteensä 1049 kpl.
Kyselytutkimukseen vastauksia tuli 473 kpl. Suurin määrä havaintoja saatiin alueelta
40420, joka ei ole asukasmäärältään tai pinta-alaltaan suurin. Tämän alueen rottaviihtyvyyttä tulisi mielestäni selvittää enemmän. Alueella on selvästi eniten rottahavaintoja Jyväskylässä vuosilta 2018–2020. Toiseksi suurin määrä havaintoja tuli alueelta 40530. Työssä onnistuttiin kartoittamaan alueet, missä rottia on havaittu eniten Jyväskylässä.