Soveltavan tanssin kasvot: kohti rikkaampaa tanssin kenttää Oulussa
Ranta, Heidi (2020)
Ranta, Heidi
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020060216454

Tiivistelmä
Opinnäytetyöni tarkoituksena on kartoittaa Oulun alueen soveltavan tanssin kentän tarpeita ja kehittämiskohteita. Työssäni pohdin miten Oulu-opisto sekä Tanssikeskus Citydance voisivat kehittää toimintaansa soveltavan tanssin parissa.
Toteutin opinnäytetyötäni varten kyselyn erityistanssin tarjonnasta yhteistyössä Oulun kehitysvammaisten tuki ry:n kanssa. Kyselyyn vastasivat Oulun alueen erityislasten ja -nuorten perheitä. Kyselyn vastauksia sain niin tanssivilta kuin tanssia harrastamattomilta perheiltä. Vastausten perusteella toimintaa oli mahdollista kehittää eri näkökulmista. Opinnäytetyötäni täydensin asiantuntijahaastatteluilla tanssin merkityksestä, tanssin vaikutuksista sekä inklusiivisesta tanssista.
Tanssivat erityislasten ja -nuorten perheet olivat tyytyväisiä Oulun alueen tanssitarjontaan. Tanssiharrastus koettiin merkityksellisenä harrastuksena liikunnan ja sosiaalisten suhteiden näkökulmasta. Kyselyn vastausten kautta tuli esille erityistanssijoiden tasavertaisuus ja -arvoisuus merkityksen tärkeys muiden tanssijoiden joukossa. Kilpailu- ja katselmustoiminta sekä tanssiyhteisöön kuuluminen nähtiin erityistanssijoiden yhteenkuuluvuuden ja tasa-arvon tunteen kohottamisena.
Opinnäytetyöni myötä ehdotin konkreettisia jatkotoimenpiteitä soveltavan tanssin kehittämiseen Oulu-opistolle sekä Tanssikeskus Citydancelle.