Kettu ja pesukone : elämäntarinan dokumentointi lastenkodissa
Syrjäläinen, Reija; Hänninen, Katja (2011)
Syrjäläinen, Reija
Hänninen, Katja
Lahden ammattikorkeakoulu
2011
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011102113932

Tiivistelmä
Tämän tutkimuksellisen kehittämishankkeen tarkoituksena oli tehdä näkyväksi kokonaisvaltaisen dokumentoinnin merkitys ja herättää sijaishuollossa toimivat ammattilaiset huomaamaan oman toimintansa merkityksen lapsen elämäntarinan tallentajana. Kehittämishankkeen yhtenä tavoitteena oli yhtenäistää lapsen elämäntarinan dokumentointitapoja Pelastakaa Lapset ry:n lastenkodeissa. Lisäksi tavoitteena oli tukea omahoitajien roolia lapsen elämäntarinan tallentajana sekä tuottaa materiaalia, jonka kautta lapselle jää konkreettisia dokumentteja hänen elämästään lastenkodissa.
Osana hanketta toteutimme laadullisen tutkimuksen kuudessa Pelastakaa Lapset ry:n lastenkodissa. Tutkimusmenetelmänä käytimme fokusryhmähaastattelua. Tutkimuskysymysten avulla oli tarkoitus kartoittaa ja koota Pelastakaa Lapset ry:n lastenkodeissa omahoitajina toimivien työntekijöiden käytössä olevat tavat tallentaa lastenkodissa asuvien lasten elämäntarinaa, joka ei välity virallisten asiakirjojen kautta. Lisäksi halusimme kartoittaa omahoitajien näkemyksiä siitä, millaisena he näkivät oman roolinsa lapsen elämäntarinan tallentajana ja miten merkityksellisenä he pitivät sen kaltaista työtä.
Hankkeen konkreettisena tuotoksena toteutettiin internet-sivut Pelastakaa Lapset ry:n nettisivujen yhteyteen. Sivustolla annetaan ohjeita ja ideoita omahoitajille lapsen elämäntarinan dokumentointiin. Internet-sivuille koottu materiaali perustuu tutkimuksessa kerättyyn aineistoon.
Haastatteluissa esiin nousseet työtavat voidaan jakaa viiteen eri ryhmään: kuvaaminen, virallinen dokumentointi, asioiden talteen ottaminen ja tallentaminen, kerrotut ja kirjoitetut tarinat sekä muistelu. Toisen tutkimuskysymyksen kautta nousi esiin neljä aihealuetta: muistelun merkitys, erilaiset tarinat ja painotukset, omahoitaja tarinan rakentajana sekä yhteisön merkitys.
Käytetty tutkimusmenetelmä tuotti laajan ja monipuolisen aineiston. Analysointi oli haastavaa, mutta saadut tulokset olivat selkeitä ja kuvasivat hyvin tutkittavaa aihetta. Nettisivujen toteutus onnistui suunnitellusti. Toivomme, että sivusto on laajasti käytössä ja tukee omahoitajien työtä elämäntarinan tallentamisessa Pelastakaa Lapset ry:n lastenkodeissa sekä muissa sijaishuoltopaikoissa.