12-vuotiaiden liikuntatottumukset
Annunen, Taru (2020)
Annunen, Taru
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020052915188

Tiivistelmä
Fyysisellä aktiivisuudella on monia terveyttä edistäviä ja kokonaisvaltaista hyvin- vointia tukevia vaikutuksia kaikissa ikäryhmissä. Liikunta-aktiivisuus ehkäisee valtimosairauksien syntyä, vahvistaa tuki- ja liikuntaelimistöä ja vähentää ahdis- tuksen ja masennuksen oireita. Kasvuiässä aloitettu säännöllinen ja monipuolinen liikunta turvaa lapsen ihanteellisen kasvun, tukee lapsen motorista ja kognitiivista kehitystä sekä luo perustan liikunta-aktiivisuuden jatkuvuudelle aikuisena.
Opinnäytetyö toteutettiin määrällisenä tutkimuksena ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin sähköistä kyselylomaketta. Kyselylomake sisälsi suljettujen kysymyksien lisäksi avoimia kysymyksiä. Avoimilla kysymyksillä havainnollistettiin strukturoituja vastauksia. Tutkimuksen perusjoukko oli erään Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan kunnan 6. vuosiluokan oppilaat N = 264 ja kyselyyn vastasi 165. Vastausprosentti oli 63.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää 12-vuotiaiden fyysistä aktiivisuutta edistäviä ja heikentäviä tekijöitä sekä harrastuneisuutta. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa 12-vuotiaiden liikuntatottumuksista sekä liikunta-aktiivisuuden terveyttä edistävästä merkityksestä lasten ja nuorten hyvinvointiin. Tutkimusongelmilla selvitettiin mitkä ovat 12-vuotiaiden fyysistä aktiivisuutta vahvistavat tekijät, mitkä ovat 12-vuotiaiden fyysistä aktiivisuutta heikentävät tekijät ja millaisia harrastuksia 12-vuotiailla on. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys perustuu kotimaiseen ja ulkomaiseen hoitotieteen kirjallisuuteen, tutkimustietoihin ja suosituksiin.
Tulosten mukaan 12-vuotiaiden fyysistä aktiivisuutta vahvistivat aktiivinen vapaa- aika, päivittäinen arkiliikunta, liikunta-aktiivisuus ja kunnan monipuoliset liikunnal- liset harrastusmahdollisuudet. 12-vuotiaiden liikuntatilaisuudet koostuivat ohja- tuista ja omaehtoisista liikuntaharrastuksista ja suosituimmat liikuntalajit olivat pyöräily, lenkkeily, jääkiekko, jalkapallo ja tanssi. Liikunta-aktiivisuuteen edistävästi vaikuttivat vanhempien ja kavereiden osallisuus sekä vastaajien kokemukset liikunnan myönteisistä vaikutuksista kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. 12-vuotiaiden fyysistä aktiivisuutta heikensivät laiskuus, terveydelliset syyt sekä liiallinen ruutuaika. 12-vuotiaat harrastivat aktiivisesti ja harrastukset koostuivat ohjatuista ja omaehtoisista liikunta-, musiikki- ja taideharrastuksista.