Uusiutuvan hybridienergian käytön kannattavuus pientalossa
Kulmala, Kirsi (2020)
Kulmala, Kirsi
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202005087859

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä tutkittiin ensiasiallisesti aurinkopaneelien kesäaikana pientalon käyttöveden lämmittämissä ja sähkön tuotannon korvaamisessa. Tutkimuksessa ensin määritettiin, paljonko käyttöveden lämmittäminen teoreettisesti vie energiaa. Energiankulutus laskettiin usealla tavalla ja seurattiin kymmenen kertaa varaajan lämpötilojen muutoksia kolmenkuukauden aikana. Samalla seurattiin käytettyä polttopuun määrää vuoden ajan kohteessa.
Tutkimuksessa kartoitettiin aurinkopaneelien maksimituotantoa kolmella eri säädöllä ja kahdella teholla kohteessa, joka oli mahdollista saada kohteeseen. Lisäksi selvitettiin kahden energiamuodon käytön yhteensovittamista lämmityskauden ulkopuolella, niin energiamääräisesti, rahamääräisesti kuin hiiliekvivalenttisesti. Lisäksi laskettiin investoinnin kannattavuus.
Yhteenvedoksi laskelmista saatiin 356,17 euroa vuodessa energiasäästöä kiinteästi asennetuille paneeleille ja Säädettävillä paneeleille saatiin 377,45 euroa eli 21, 28 euroa enemmän. Hiilidioksidiekvivalentin hiilijalanjälkeä pienennettiin kohteen käytetystä puu- ja sähköenergiasta yhteensä 284,21 kiloa.
Tulokseksi tutkimuksesta saatiin, että investointi ei kannata rahallisesti tämän hetken sähkön hinnalla tai puun energian hinnalla, mutta hiilijalanjälki pieneni huomattavasti.
Opinnäytetyössä ei laskettu liikenteen päästöjen vaikutusta kohteen hiilijalanjälkeen, mutta sähköauto kesäaikaan kulkisi ilmaisenergialla ja polttoaineen hinta on huomattavasti kalliimpaa kuin sähkön hinta. Itse tuotetun aurinkoenergian hiilijalanjälki on lähellä nollaa. Takaisinmaksuaika pidennyksen laskennat olisi kannattanut tutkia., miten laskennat muuttuisivat. Yleisesti suositellaan mahdollisimman lyhyitä takaisinmaksuaikoja, koska se on kannattavampaa, varsinkin jos investoinnissa on korollinen laina.