Soittajasta säveltäjäksi, laulajasta lauluntekijäksi : apukeinoja ja inspiraatiota laulunkirjoittamiseen
Kyyrö, Elina; Niemelä, Saara-Leena (2020)
Kyyrö, Elina
Niemelä, Saara-Leena
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202005149127

Tiivistelmä
Halusimme tutkia opinnäytetyössämme laulunkirjoittamista ja etsiä erilaisia keinoja kehittyä siinä. Koska opintomme eivät juuri sisällä opetusta laulunkirjoituksesta, koimme, että monet ammattiin valmistuvat muusikot ja musiikkipedagogit kokevat turhan paljon paineita ja epävarmuutta tämän heille mahdollisesti tuntemattomaksi jääneen musiikin tekemisen alueen äärellä. Kerromme opinnäytetyössämme konkreettisten esimerkkien avulla miten lähestyä laulunkirjoittamista ja miten päästä prosessissa alkuun.
Opinnäytetyömme perustaksi perehdyimme aihetta käsitteleviin artikkeleihin, kirjoihin, dokumentteihin ja muutamiin opinnäytetöihin. Lisäksi haastattelimme neljää laulunkirjoittamista ammatikseen harjoittavaa muusikkoa heidän käyttämistään keinoista ja heidän tavoistaan inspiroida itseään laulunkirjoittamista varten.
Tuloksena opinnäytetyöhömme on koottuna monipuolisesti esimerkkejä laulunkirjoitusprosessissa vastaan tulevista vaiheista ja ongelmista sekä konkreettisia apukeinoja haasteiden selättämiseen. Saimme valtavasti erinomaista materiaalia haastatteluistamme ja niistä esiin nousseita ajatuksia on käytetty työssämme ahkerasti. Tärkeimmät opinnäytetyössämme kertomamme vinkit ovat työskentelylle asetetut raja-aidat laulunaiheen rajauksen, aikataulujen ja musiikillisten elementtien osalta. Toisena olennaisena kokonaisuutena esiin nousee pyrkimys tekemisen matalaan kynnykseen, etteivät ennakko-oletukset ja vaatimukset nouse tekemisen esteeksi. Kolmantena konkreettisena apukeinona laulunkirjoitukseen esittelemme jo olemassa olevan kappaleen kautta lähestymisen niin, että laulusta poimii esimerkiksi soinnut ja säveltää niihin uuden melodian, tai poimii melodian ja kirjoittaa sen rytmin ja tunnelman pohjalta uudet sanat.
Opinnäytetyön koostamisprosessi on muokannut omaa suhtautumistamme laulunkirjoittamiseen ja laajentanut muusikkouden käsitettä huimasti. Toivomme, että työmme lukijat kokisivat saavansa apua ja rohkaisua laulunkirjoituksen aloittamiseen tai siinä kehittymiseen.