Harrastustoiminnan tuominen koulupäiviin osana syrjäytymisen ehkäisyä : Höntsä - silta eteenpäin! -hanke edistämässä nuorten osallisuutta
Backman, Miia; Karjunen, Pauliina (2020)
Backman, Miia
Karjunen, Pauliina
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202005128591

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö on tehty Höntsä - silta eteenpäin! -hankkeelle. Hankkeessa pyritään tukemaan nuorten koulumotivaatiota ja nivelvaiheita, osallisuutta sekä ehkäisemään koulupudokkuutta ja syrjäytymistä, tarjoamalla harrastusmahdollisuuksia oppilaitoksissa koulupäivän aikana sekä 3.sektorin palveluissa. Toiminta on ilmaista, vapaaehtoista ja toimii matalalla kynnyksellä. Hankkeen tarkoitus on tuottaa lisäksi myös toimintamalli ja juurruttaa se valtakunnalliseen käyttöön. Pilottikaupunkeina hankkeessa ovat Helsinki, Oulu ja Pieksämäki.
Hankkeen toiminta tapahtuu Höntsäklubien, Höntsä coach -koulutuksien sekä tutkija-kehittäjäkollektiivin kautta. Tutkimme työssämme toteutuvatko hankkeen asettamat tavoitteet klubitoiminnan osalta. Teimme sähköisen kyselyn klubitoimintaan osallistuneille nuorille ja analysoimme tulokset. Tutkimusmenetelmänämme oli kvantitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen tarkoituksena on antaa hankkeelle lisätietoa tavoitteiden toteutumisesta, jotta toimintaa voidaan kehittää vielä vuoden 2020 aikana, kun hankeaikaa on vielä jäljellä.
Nuorille lähetetyn kyselyn vastausten perusteella suurin osa oli tyytyväisiä klubitoimintaan. Nuoret olivat esimerkiksi saaneet toiminnan kautta kavereita, oppineet toimimaan ryhmässä, kunnioittamaan muiden mielipiteitä ja ilmaisemaan omia mielipiteitään rakentavammin. Noin puolet vastaajista myös viihtyivät koulussa paremmin toimintaan osallistumisen jälkeen ja motivaatio opiskelua kohtaan oli lisääntynyt.
Johtopäätöksinä voidaan todeta tuloksien perusteella, että ilmaiselle ja matalan kynnyksen toiminnalle on tarvetta. Varhaisella puuttumisella on tärkeä merkitys, joten vastaavanlaisia matalan kynnyksen toimintoja tulisi kehittää ja niihin tulisi panostaa edelleen tulevaisuudessakin.