Umpihanki
Jutila, Santeri (2020)
Jutila, Santeri
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202004225608

Tiivistelmä
Minua on aina kiehtonut ihmisten valokuvaaminen ja tarinankerronta kameran avulla, ja olin myös jossain vaiheessa opintojani päättänyt että lopputyöni tulee olemaan jotain siihen liittyvää. Suunnitelmissani oli pidemmän aikaa ollut dokumentoida arkea jossain muodossa, ja nyt minulla oli sopiva mahdollisuus siihen. Marraskuussa 2019 sain kuulla Etelä-Savolaisesta Antista joka oli irtisanonut asuntonsa ja hänellä oli meneillään vuoden mittainen projekti jossa hän aikoo nukkua ulkona metsässä vuoden ajan.
Tosiasia että Antti käy koko projektinsa ajan tavallisesti päivätöissä, ja harrastaa esimerkiksi kuntosalilla käyntiä oli mielestäni hyvin kiinnostavaa koska se erottaa sen muista samankaltaisista projekteista. Ainoa ero tavalliseen arkeen on se että hän menee illalla metsään jossa hän valmistelee leirinsä, sitoo riippumaton kahden puun väliin, ja nukkuu siinä yönsä. Olin jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut ihmisistä jotka haluavat koetella rajojaan esimerkiksi kuten tässä kyseisessä kertomuksessa, jossa Antti elää ilman pysyvää asuntoa metsässä, riippumatossa.
Mietin projektini alussa miten minun tulisi valokuvata, ja tulin nopeasti siihen tulokseen että en halua dramatisoida todellisuutta kuvissani, kuten esimerkiksi lukuisissa selviytymisohjelmissa joita televisiossa pyörii. Halusin sen sijaan dokumentoida sellaisella tyylillä että kuvista välittyy olennaiset asiat kuten kuvien henkilö, aika, paikka ja tunnelma, sellaisina kuin ne ovat.