Siirtokuljetus osana ensihoitotyön potilasturvallisuutta
Pappinen, Teemu; Kulju, Mika (2011)
Pappinen, Teemu
Kulju, Mika
Savonia-ammattikorkeakoulu
2011
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011060310854

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä selvitettiin valmiin tutkimusmateriaalin pohjalta potilasturvallisuuteen vaikuttavia riskitekijöitä siirtokuljetuksen aikana ensihoitopalveluissa. Opinnäytetyössä selvitettiin, löytyykö selkeitä riskitekijöitä ja syitä tieliikenneonnettomuuksiin, joissa ambulanssi on ollut aiheuttajana tai osapuolena. Opinnäytetyön tavoitteena oli, että saatuja tuloksia voidaan käyttää ensihoitotyön ja -henkilöstön ammattitaidon kehittämisessä. Lähtökohtana on ensihoitopotilaan aseman ja turvallisuuden parantaminen.
Tutkimus oli kvantitatiivinen. Tutkimusaineisto saatiin valmiina toimeksiantajalta joulukuussa 2009. Tutkimusaineisto sisälsi tiedot tieliikenneonnettomuuksista, joissa ambulanssi oli ollut aiheuttajana tai vastapuolena. Aineisto koski vuosia 2003–2008. Tutkimusaineiston on kerännyt Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuus toimikunta (VALT). Näinä vuosia erilaisia onnettomuuksia tapahtui 600 ja näissä aiheutui 194 henkilövahinkoa. Aineisto analysoitiin SPSS for Windows 19.0-tilasto-ohjelmalla. Aineistosta analysoitiin frekvenssit ja muuttujien välillä tehtiin riippuvuustarkasteluja.
Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että tarkastelujakson aikana onnettomuuksien määrät ovat yli kaksinkertaistuneet. Ambulanssi oli valtaosassa onnettomuuksista aiheuttava osapuoli. Tulosten mukaan onnettomuuksia sattui eniten suhteellisen kokeneille kuljettajille. Alkoholin osuus onnettomuuksissa oli hyvin pieni. Onnettomuudet sattuivat pääsääntöisesti taajamissa, matalissa ajonopeuksissa ja hyvissä ajo-olosuhteissa. Yleisimmät onnettomuuspaikat olivat erilaiset pysäköintialueet, suorat kadut ja risteykset. Matalissakin ajonopeuksissa menehtymisen mahdollisuus on olemassa. Tulosten perusteella vuodenaikaista vaihtelua onnettomuuksien esiintyvyydessä ei ollut. Onnettomuustyypit pysyivät vakioina vuodenajasta riippumatta. Kuljettajien henkilökohtaisien ominaisuuksien merkitystä onnettomuuksien synnyssä pohdittiin eniten.
Tutkimuksessa ei päästy riittävällä tarkkuudella selvittämään asioita, jotka yksilöisivät ambulanssien kuljettajien osuuden onnettomuuksissa. Lisäksi potilaille aiheutuneista haitoista ei saatu tarkkaa selvyyttä tämän aineiston perusteella. Kehitystyötä varten olisi tarpeellista perustaa tietojärjestelmä, joka kerää tarkemmin tietoa näistä onnettomuuksista terveydenhuollon tarpeita varten. Tällaisesta järjestelmästä tehdyt tutkimukset toisivat uutta tietoa, joilla voidaan vaikuttaa selvemmin ensihoitotyön potilasturvallisuuteen siirtokuljetuksen osalta. Ensihoitohenkilöstölle tulisi järjestää ajokoulutusta, jolla saavutettaisiin parempi ajoneuvon hallinta- ja käsittelytaito. Riittävä ajokoulutus tulisi sisältyä jo tutkintoon johtavaan ensihoidon koulutukseen.
Avainsanat
Potilasturvallisuus, ensihoito, siirtokuljetus, tieliikenneturvallisuus