Virtauskokemuksen teleologia musiikkikasvatuksessa : Lähteellä-pedagogiikan suuntaviivoja

Abstract

Tutkimuskysymykseni kuului, voiko kasvatussuhteen uudelleenmäärittely subjektifilosofiset paradoksit ratkaisemalla olla ehto luovuuden ja virtauskokemuksen mahdollistavalle musiikilliselle oppimisympäristölle? Virtausperustaisen tutkimusparadigman pohjalta nousseen teleologian valossa tutkimusasetelma kuitenkin kääntyi: virtauskokemuksen mahdollistava oppimisympäristö tuntuu luontevasti ratkaisevan kasvatuksen subjektifilosofiset paradoksit. Virtauskokemuksessa vaikuttavien elämänvoimien haltuunottavuus ja autotelisyys mahdollistaa kartesiolaisen dualistisen viitekehyksen hahmottamista ilman dualismia ja ratkaisee pedagogisen toiminnan paradokseja luomalla joustavia selitysmalleja ja hyviä käytäntöjä musiikkikasvatukseen.

Vaikka järjestys on välttämätöntä niinkin tieto- ja varsinkin taitointensiivisessä toiminnassa kuin musiikin opiskelu, on tärkeää ettei psykofyysinen organismimme jäykisty, kovetu ja pakottaudu minkään mekaanisen kaavan tai mallin mukaiseksi. Virtauskokemuksessa syntyvien atribuutioiden hyväksyminen osaksi kasvatusteoreettista itseymmärrystä näyttäisi auttavan juuri tällaisen oppimisympäristön luomisessa. Kun järjestys vaikuttaa syntyvän hyvin luontevasti, mieli oppii reagoimaan tehtävien haasteellisuudesta syntyviin paineisiin takertumatta ehdollistuneisiin suojelu- ja hallinnantarpeisiin. Suorittamisesta ei synny ongelmaa, jos dynaamisen luovuuden annetaan harjoitusvaiheesta esitykseen asti pitää yllä kokonaisvaltaista maagisen kontrollin tunnetta, jonka drastisessa hurmassa voi parhaimmillaan kokea koko olemassaolonsa virittyneisyyden.

Toimintakykyisten minästrategioiden päämääriä musiikkikasvatuksessa ei tule liittää liian yksipuolisesti taito-tiedolliseen, kontrolliin, kuriin, suorituskykyisyyteen tai musiikillisen affektin tulkintaan kulttuuristen normien mukaisesti. Musiikkia harjoittettaessa psykologinen itseys on virtauskokemukseen pääsemisen jälkeen kasvanut ulos tietojen ja taitojen omistamisesta tekijyyden uudelleenmäärittelyyn intersubjektiivisesti sekä teoksen deskriptiivisyyden ja esityksen aika-paikkaluonteen indeterminaation tunnustamiseen. Kun subjektiivisuutta ja objektiivisuutta ei ole asetettu toistensa vastakohdiksi, arvokokemuksen kokonaisvaltaisuus johtaa musiikin välinearvon yleispätevyyteen, joka käytännössä tarkoittaa elämän laadun paranemista jokaisen omista lähtökohdista käsin.

Kasvatushistoriallisten, mielenfilosofisten ja psykologisten orientaatioiden oleellisin viesti musiikkikasvattajalle on, että musiikillisen virtauskokemuksen ymmärtämisessä ja selittämisessä auttaa tasavertaisen, kokonaisvaltaisen, eheytyneen ja joustavan ajattelun muodostama synteesi. Yhteisesti ja omaehtoisesti syntetisoitu pedagogiikka voi johtaa ja on kohdallani toisinaan johtanutkin voimakkaasti haltuunottavaan virtauskokemukseen varsinkin kuorolaulua harjoittaessani. Tällaisella kokemuksella tuntuu olevan itsen olemuspuolia voimakkaasti eheyttävä vaikutus, mikä välittömästi elävöittää ja voimaannuttaa paitsi omaa vireyttä myös lauletun kappaleen ilmaisua ja tulkintaa. Tällä tavoin itsessään arvokkaassa toiminnassa tapahtuva identiteetin ja arvonmuodostuksen kytkeytyminen toisiinsa vaikuttaa suoraan minän kasvuun pois itsekeskeisyydestä. Näin generoituva elämää onnellistava kokemus sisäisen ristiriidan, sekasorron ja väkivaltaisuuden päättymisestä virtauskokemuksen aikana antaa uskoa syvällisen muutoksen mahdollisuudesta hyvinvointiyhteiskuntaa kohtaavissa haasteissa.

My research question reads: ”Can it be that the redefinition of educational relationship through solving subject-philosophical paradoxes is conditional on the musical learning environment that gives a chance of creativity and flow experience?” In light of the teleology generated from the ground of an flow-based research paradigm, this arrangement seems to have reversed; thus, an environment that makes flow experience possible, seems to solve the subject-philosophical paradoxes of education at a realistic level. The seizability and autotelicism of the influential life drives makes it possible to shape the Cartesian, dualistic frame of reference excluding dualism from it, and, thus, solves paradoxes of pedagogic action through creating flexible, explicit patterns and useful practicalities for musical education.

Even though order is necessary in such a know how intensive action as in music studies, it is significant to prevent our psycho-physic organism from falling into a fixed rut, fossilizing, or from being forced to any mechanized pattern or form. The acceptance of the attributions conceived in flow experience as part of the theory of educational understanding of the self seems to help to create the type of the learning environment described above. The question is of an atmosphere in which order appears to come into being in an unarranged, genuine way. In such an environment the mind learns to react to the pressures caused by the challenging quality of the tasks, and does not become entangled in conditional protective or possessing instincts. The accomplishment of a task does not, thus, become a problem, provided that one´ s dynamic creativity is allowed, from the training period to the performance event, to sustain a magic feeling of control in the drastic ecstasy to which one is invited to experience the inspiring quality of the entity of one´ s existence.

The goals of functionally workable subjectstrategies in musical education should not, therefore, be connected too unilaterally to the know how centred control, discipline, performance capacity, or to the interpretation of musical affects according to cultural norms. During my processing of music, I have noticed that psychological selfhood has apparently after the flow experience, to a certain extent, grown out of the possession of the know how, and, consequently, entered the area of an inter-subjective redefinition of the work performance and to the recognition of the indetermination of the descriptive quality of the composed piece and the time-space nature of the performance process. Subjectivity and objectivity having not been classified as being each other´ s polar opposites, the totality of value-experiences has lead to the universal legitimacy of the instrumental value of music, which, at the practical level, means improvement of the quality of everyone´s life related to one´s own starting point.

It appears that the most essential message given by the orientations of educational history, philosophy of mind, and psychology to the educator of music is that a synthesis constituted by equal, comprehensive, integrated, and flexible thinking is, after all, a significant contributor to the comprehension and explication of musical flow of experience. Pedagogy that is formulated and agreed spontaneously in unison, can lead and, in my case, has sometimes already led to a strongly appealing flow experience, especially during the training of chorus singing. This type of experience apparently has a strongly integrating influence on the features of the self, which immediately inspires and empowers, besides one ´s own mental agility, also the expression and interpretation of the piece performed. In this way, the amalgamation of identity and value formation to a whole in an action, worthy in itself, can directly affect the growth of the self and, thus, guide the self to get rid of egotism. This generating, blessing experience of the cessation of internal controversy, chaos, and violence during the flow phenomenon can create a belief in a possibility of change in the challenges the welfare society will confront in future.