Graafit vuosikertomuksessa : teorian ja käytännön kohtaaminen graafisessa suunnittelussa
Paasila, Tiina (2009)
Paasila, Tiina
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2009
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200905152846

Tiivistelmä
Opinnäytetyöni aiheena on graafit vuosikertomuksessa. Käsittelen teorian ja käytännön kohtaamista painetun vuosikertomuksen työprosessissa. Halusin perehtyä graafien tekemiseen syvemmin ja selvittää, mikä niiden suunnittelussa on olennaista, mitä asioita tulisi välttää. Tavoitteena oli oppia uutta haastavasta työprosessista. Halusin selvittää miten voisin suunnitella graafeista entistä näyttävämpiä ja kuitenkin säilyttää niiden informatiivisuuden.
Opinnäytetyöni pohjaksi tutkin vuosikertomuksiin ja graafeihin liittyvää kirjallisuutta sekä vuosikertomuksia itsessään. Opinnäytetyöni toiminallisessa osassa eli vuosikertomuksen suunnittelussa hyödynsin tutkimiani tietoja. Pyrin tekemään graafit mahdollisimman informatiivisiksi ulkoasun kuitenkaan kärsimättä.
Tutkimieni teosten mukaan käytäntö ja teoria tuntuvat jokseenkin menevän ristiin. Hyvän graafin tunnuspiirteiksi alan kirjoissa nimettiin tiedon monimutkaisuus ja ulkoasun yksinkertaisuus. Hyvän graafin informaatio pitäisi pystyä ymmärtämään nopealla vilkaisulla. Vuosikertomuksissa kuitenkin käytetään mitä näyttävämpiä ja monimutkaisiakin graafeja, jotka eivät aina aukea lukijalle välittömästi. Enemmän huomiota tulisi kiinnittää graafin alkuvaiheen suunnitteluun ja graafin varsinaiseen ideaan. Samoin pitäisi
tarkoin miettiä mikä graafityyppi sopisi parhaiten kuvaamaan informaatiota. Näitä työvaiheita ei saisi unohtaa, sillä ne luovat vahvan pohjan onnistuneelle lopputulokselle.