Nuoriso- ja sosiaalityön yhteisen ammatillisuuden perusteita : Tekstianalyysi Nuorisotyö- ja Sosiaalitieto -lehtien kirjoituksista

Abstract

Tämän opinnäytteen lähtökohtana oli tarkastella nuoriso- ja sosiaalialan yhteistä työtä päihdetyön kontekstista käsin Nuorisotyö- ja Sosiaalitieto -lehtien kirjoitusten ilmentäminä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, toteutuuko yhteistyö, miten kansallinen lainsäädäntö ja kehittämisohjelmat ohjaavat yhteiseen työhön, minkälaisia ajatuksia ohjausmekanismit aiheuttavat nuoriso- ja sosiaalialojen työntekijöiden keskuudessa sekä mitä odotusarvoja yhteiselle työlle työntekijät asettavat itse. Yhteisen työn merkitysrakenteita on tarkasteltu systeemisen ajattelun, monialaisuuden ja -ammatillisuuden sekä sosiaalipedagogiikan lähtökohdista.

Aineiston mukaan nuoriso- ja sosiaalialan yhteistyö on hajanaista ja sen suunnitelmallinen toteuttaminen on pirstaloitunutta ja heikosti johdettua. Ylhäältä päin tapahtuva normi- ja informaatio-ohjaus ei ole jalkautunut käytännön työn tasolle kovin hyvin. Normi- ja informaatio-ohjauksen rinnalle kaivataan oman alan ja yhteisen työn vahvempaa ohjelmallista ja moniammatillisuuden johtamista. Nuoriso- ja sosiaaliala ovat rakenteellisessa ja työn sisällöllisessä murrosvaiheessa. Yhteistyöhön velvoitetaan, sitä tarvitaan, sitä halutaan ja siihen suhtaudutaan kriittisesti. Yhteistyön toteuttamiseen löytyy satunnaisia, kokemusperäisiä käytäntöjä, mutta laajempaa pohdintaa yhteistyön jäsentämiseen ei ole. Yhteistyöhön ei lähdetä automaattisesti miettimättä sen perusteellisempaa merkitystä. Alojen ammatilliset ja asiantuntemukselliset erityispiirteet halutaan säilyttää ja yhteistyön lisääntymisen pelkona on oman alan erityisluonteen menetys. Moniammatillisuudelta odotetaan tiedon ja osaamisen lisääntymistä, työn sulautumista ja osaamisen soveltamista yhteiseen työhön. Moniammatillisuudelta ei odoteta yhteistä tavoitteen määrittelyä, vaan näkökulmia tavoitteen saavuttamiseksi. Nuoriso- ja sosiaalialan toimivaan ja kehittyvään moniammatilliseen yhteistyöhön liittyy aineiston perusteella se, että 1) yhteistyölle on tarveperusta ja se asemoidaan rajapinnalle, 2) yhteisen työn ammatillista osaamista tulee lisätä sekä nuoruudesta että yhteistoiminnallisuudesta käsin sekä 3) alojen omaa sekä yhteistä työtä tulee johtaa ohjelmallisesti.

Aineistosta nousee esille useita kehittämiskohteita. Monialaisuuden- ja ammatillisuuden kehittämisessä nuoriso- ja sosiaalialoilla tarvitaan läheisempää keskusteluyhteyttä alan johtajien, asiantuntijoiden ja ammattilaisten välille. Alojen ammatillisen-, täydennys- ja lisäkoulutuksen olisi syytä kehittää sellaisia sisällöllisiä opintokokonaisuuksia, jotta työntekijöiden sektorirajat ylittävä osaaminen vahvistuisi ja nuorten hyvinvointia tuettaisiin nuoruudesta käsin yhteistoiminnallisesti. Koulutuksen sisältöjen ja osaamisen kehittämisessä ei tule unohtaa toimivien hyvien käytäntöjen hiljaista tietoa.

The starting point for this thesis was to study articles in the youth work magazine Nuorisotyö and the social work magazine Sosiaalityö about co-operation in these fields in the context of substance abuse care. The aim of the study was to determine whether such co-operation was implemented, how the national legislation and programs for development instruct the co-operation, what kind of thoughts the employees in these fields have concerning these instructions, and what expectations they themselves have of the co-operation. The meaning structures in co-operation have been examined through systems thinking, multidisciplinarity, multiprofessionalism and social pedagogy.

According to the data, co-operation in the fields of youth and social work is dispersed, and its systematic execution is fragmented and weakly directed. Directions coming from above have not been put into practice too well. The fields and their co-operation also require stronger leadership programmatically and multiprofessionalistically. The data show that both fields are in a critical period structurally and contentually. Co-operation has to be exercised, but it is also regarded with criticism. While some empiric practices for executing co-operation exist there is no wider consideration to analysing the phenomenon. Co-operation is not initiated automatically without considering its more profound meaning. There is a will to preserve the vocational and professional special characteristics of the fields, and a fear that the special nature of the fields will be lost as co-operation increases. People expect multiprofessionalism to increase knowledge and expertise, to further assimilate different fields, and help apply expertise to co-operation. They do not expect determining the objective to be mutual, but anticipate points of view on how the objective could be reached. According to the data, the following aspects are related to the functioning and developing of multiprofessional co-operation in the fields of youth and social work: 1) there is a demand for the co-operation, and it is situated on the interface of the fields, 2) vocational expertise in co-operation should be increased by taking adolescents and collaboration into consideration better and 3) the work in the fields and in their co-operation should be controlled programmatically.

Several developmental focuses emerge from the data. When developing multidisciplinarity and multiprofessionalism in the fields of youth and social work, there is a need for more discussion between the executives, experts and professionals in these fields. Curricula in the vocational and supplementary education in the fields should further reinforce the employees’ cross-sectoral skills, and emphasise collaboration to support the well-being of adolescents from an early age. When developing the content of education and expertise one should not forget the tacit knowledge present in well-working practices.