Jotain uutta, jotain vanhaa - Nuorten morsianten odotukset ja niiden toteutuminen hääpäivänä
Tenovaara, Henna; Leminen, Virpi (2019)
Tenovaara, Henna
Leminen, Virpi
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019112522179

Tiivistelmä
Suomessa vietetään vuosittain keskimäärin 25 000 häät. Alttarille astellaan ensimäistä kertaa yhä vanhempana ja ensihäitään viettävän morsiamen keski-ikä on tällä hetkellä 30 vuotta. Häiden järjestämisestä on tullut trendi maailmanlaajuisesti ja Suomessa trendi on ollut nousussa 1980-luvulta lähtien. Häiden suosio on kehittynyt ilmiöksi, joka on mahdollistanut hääteollisuuden synnyn sekä hääaiheisen median nopean kasvun ja leviämisen. Hääteollisuudesta hyötyvät monet eri palveluntarjoajat.
Tämä opinnäytetyö aloitettiin vuonna 2018 ja se toteutettiin kahdessa osassa. Tutkimuksessa käytettiin kvantitatiivista ja kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimuksen ensimmäinen osa käsittelee nuorten morsianten odotuksia tulevilta häiltään. Toukokuussa 2018 verkkokyselyyn vastasi 520 henkilöä, jotka olivat aikeissa mennä naimisiin seuraavien kahden vuoden sisällä. Tutkimuksen toinen osa toteutettiin syyskuussa 2019 narratiivisena tutkimuksena, jonka tarkoituksena oli selvittää, kuinka morsianten hääpäivä toteutui suhteessa toiveisiin. Narratiiviseen tutkimusosioon valittiin verkkokyselyyn vastanneista henkilöistä kaikki, jotka olivat menneet naimisiin vuosien 2018 ja 2019 aikana. Vastauspohja lähetettiin sähköpostitse 463:lle henkilölle, joista 61 henkilöä osallistui tutkimukseen.
Tutkimustuloksia verratessa toisiinsa todettiin, että tulokset olivat pitkälti linjassa keskenään. Morsiamet toivoivat viettävänsä rennot häät, jotka ajoittuisivat pääsääntöisesti kesäkuukausille. Häidenviettopaikaksi valittiin vanha rakennus tai paikka luonnon ääreltä. Juhlapaikan koristelut jätettiin vähäiseksi ja tilan annettiin loistaa. Morsianten odotukset häiden suhteen ylittyivät hääpäivänä, eivätkä pienet vastoinkäymiset haitanneet. Suomalaiset hääperinteet näkyivät häissä häätrendejä enemmän, vaikkei morsiamet toivoneet perinteisiä häitä. Aikaisemmat tutkimustulokset ovat samansuuntaisia tämän opinnäytetyön kanssa, eikä suuria eriäväisyyksiä ollut.