Ikäihmisten osallistumista vahvistava moniasiantuntijuuteen perustuva kotona toteutuva kuntoutus : Toimintatavan kehittäminen Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa
Paavola, Sanna (2019)
Paavola, Sanna
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019112221985

Tiivistelmä
Tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuva kotona toteutuvan kuntoutuksen toimintatapa, ikäihmisten osallistumisen vahvistamiseksi. Kehittämistyön toimintaympäristönä toimi Oulunkylän kuntoutuskeskus.
Tutkimuksellisessa kehittämistyössä käytettiin toimintatutkimuksellista lähestymistapaa. Aineisto kehittämistyössä kerättiin laadullisin menetelmin ja aineiston keruu toteutui kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa aineisto kerättiin kuntoutujilta yksilöllisillä teemahaastatteluilla. Toisessa vaiheessa aineisto kerättiin kuntoutujien ja moniammatillisen tiimin jäsenten yhteiskehittämisellä, käyttämällä Learning cafe menetelmää. Kolmannessa vaiheessa aineisto kerättiin moniammatillisen tiimin jäsenistä koostuvalta kehittäjäryhmältä käyttäen menetelmänä ryhmäkeskustelua. Kerätyt aineistot analysoitiin käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysia.
Tulosten mukaan moniasiantuntijuuteen perustuvassa ikäihmisten kuntoutukseen osallistumista vahvistavassa toimintatavassa tarvitaan kuntoutujan oman asiantuntijuuden tunnistamista ja esilletuomista sekä kuntoutujan kohtaamista yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. Kuntoutuksen tulee toteutua kuntoutujan omassa toimintaympäristössä, osana hänen omaa arkeaan. Keskeisiksi osallistumista vahvistaviksi tekijöiksi tuloksissa nousivat myös yhteisten tavoitteiden määrittäminen ja niiden kirjaaminen ammattilaisen ja kuntoutujan yhteistyönä. Yhteistyön kaikkien eri toimijoiden välillä tulisi olla rajapintoja ylittävää ja kuntoutujan lähipiirin mukana oleminen nousi oleellisena tekijänä esiin. Toiminnan käynnistämiseksi Oulunkylän kuntoutuskeskukseen tarvitaan kotona toteutuvan kuntoutuksen toimintatapaa varten oma kotona toteutuvan kuntoutuksen tiimi sekä osana tiimiä toimiva kuntoutuskoordinaattori.
Kehittämistyön tuloksia voidaan parhaimmillaan hyödyntää suoraan kuntoutuskeskuksen toimintaan. Saatujen tulosten konkreettisilla käytännöillä voidaan ikäihmisten osallistumista vahvistava kotona toteutuvan kuntoutuksen toimintatapa rakentaa moniasiantuntijuuteen perustuvaksi toimintatavaksi.