"Tukea nuorten osallistamiseen" TUKEE! -hankkeen avulla
Jahnsson-Ruohonen, Elina (2019)
Jahnsson-Ruohonen, Elina
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019111321128

Tiivistelmä
Satakunnan ammattikorkeakoulu oli mukana TUKEE! -hankkeessa, joka kuului ESR-hankkeisiin, Euroopan unionin, Euroopan sosiaalirahaston, Suomen rakennerahaston ja Kestävää kasvua ja työtä -ohjelmaan. Hankkeen lähtökohtana oli osallistaa erityisesti neuropsykiatrisia pulmia omaavia tai kohdennettua mielenterveydellisestä tukea tarvitsevia nuoria omien palveluidensa kehittämiseen. Kohdeikäryhmänä olivat 16-25 -vuotiaat nuoret. Hankkeeseen nuoria osallistui sekä julkisen että kolmannen sektorin kautta. Nuoret kutsuttiin tulemaan hankkeen työpajoihin omien ammattilaistensa kanssa. Ammattilaisille hanke tarjosi uusia tapoja työskennellä nuorten kanssa, mentorointia ja verkostoitumismahdollisuuksia toisten ammattilaisten kanssa.
Tässä opinnäytetyössä haavoittuvilla ryhmillä tarkoitetaan kohdennetun mielenterveystyön piirissä olevia nuoria. TUKEE! -hankkeen kohderyhmässä oli neuropsykologisista oireita omaavia nuoria, joilla on tarkkaavaisuus- sekä keskittymiskyvyn ongelmia ja mielenterveyden häiriöitä omaavia nuoria. Nuorten psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky on alentunut. Haavoittuviin ryhmiin kuuluvilla nuorilla on usein myös fyysistä levottomuutta, aktiivisuuden kohoamista sekä huomiokyvyn heikkenemistä ja psyykkistä jännittyneisyyttä. Arvottomuuden kokemukset ja itsetuntoon liittyvät ongelmat ovat yleisiä. Haavoittuviin ryhmiin kuuluvat tarvitsevat usein erityisiä tukitoimenpiteitä.
Osallisuudella tarkoitetaan osallisuutta omassa elämässä. Osallisuus on osa elämänhallintaa. Osallisuus tarkoittaa merkityksellisyyden kokemusta, kuulluksi tulemista ja huomioon ottamista yhteisön jäsenenä. Osallisuus on vaikuttamista ja toimintaa omaa elämää koskevissa kysymyksissä, päätöksissä ja palveluissa. Osallisuudesta on kehitetty toimintamalleja sekä yksityiselle että julkiselle sektorille.
TUKEE! -hankkeen rahoittaja valitsi hankkeen mittariksi Kykyviisarin. Kykyviisari on Työterveyslaitoksen kehittämä työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä. Kykyviisari on kehitetty työikäisille ja työelämän ulkopuolella oleville. Kykyviisarin tulosten avulla voidaan arvioida työ- ja toimintakykyä sekä niihin liittyviä muutostarpeita.