Sisustuskonseptien suunnittelu monitoimiaulaan Ympäristökampukselle
Hoikkala, Sari (2010)
Hoikkala, Sari
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010112615892

Tiivistelmä
Opinnäytetyö käsittelee sisustuskonseptien suunnittelua monitoimiseen aulatilaan Lahden tiede- ja yrityspuiston Ympäristökampukselle. Ympäristökampukselle on sijoittunut etenkin ympäristöalan yrityksiä sekä alan tutkimusta ja koulutusta. Työn toimeksiantajana oli rakennuksessa toimiva Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun Lahden yksikkö, jonka edustajana opinnäytetyön aikana toimi tutkimuspäällikkö Samuli Karevaara.
Työn tavoitteena oli kolme konseptisisustussuunnitelmaa toimistokäytössä olevaan tilaan, jonka uutta käyttömahdollisuutta kartoitettiin. Suunnitelmien avulla tutkitaan tilan soveltuvuutta monitoimiaulaksi ja pyritään antamaan ideoita uuden tilan sisustukseen ja toimivuuteen. Monitoimisessa aulassa on tarkoitus yhdistää avoimeen opiskelu-, kahvio- ja taukotilaan luentojen pito mahdollisuus. Lisäksi tilaan suunniteltiin vapaaseen käyttöön tarkoitettu keittiö sekä varattavia tutkijanhuoneita. Monitoimiaula tulisi olemaan oppilaitos-, tutkimus- ja yritysympäristössä opiskelijoiden, opettajien sekä rakennuksessa työskentelevien käytössä.
Tutkimusstrategiana opinnäytetyössä on käytetty toimintatutkimusta, joka mahdollistaa useiden erilaisten tutkimusmenetelmien käytön. Tärkeimpinä tutkimusmenetelmiä työssä ovat havainnoiva ja vertaileva tutkimus sekä haastattelu. Menetelmien avulla on haettu vastauksia opinnäytetyön tutkimuskysymykseen: ”Kuinka suunnitella tyyliltään yhtenäinen ja toimiva monikäyttöinen aulatila?”. Suunnitteluprosessin alussa muodostuu sisustuskonseptien taustalla olevat teemat. Prosessi jatkuu alustavien suunnitelmien kehittämisellä ja päättyy toimeksiantajan ja ohjaajan kommenttien sekä suunnittelijan päätösten pohjalta muotoutuneisiin, lopullisiin konseptisuunnitelmiin. Työn lopputuloksena syntyneiden konseptisuunnitelmien avulla vastataan työlle asetettuun tutkimuskysymykseen.