HOITOTYÖ KATASTROFIALUEELLA : HOITAJIEN TUNNEKATEGORIAT POIKKEUKSELLISISSA OLOSUHTEISSA

Abstract

Tutkielmassa on selvitetty katastrofialueella hoitotyötä tekevien hoitajien tunnekategorioita. Keskeinen tutkimusongelma on, millä tavoin katastrofialueella hoitotyötä tekevä kokee työnsä tunneilmaisujen kautta. Erilaisista tunneilmaisuista muodostetaan tunnekategorioita, joiden perusta löytyy tunteiden sosiologian ja sosiaalisen konstruktivismin teoriaperinteestä. Teoreettisena viitekehyksenä on nelikenttämalli, jonka muuttujina ovat tunteiden itsereflektointi ja tunteiden intensiteetti akselilla matala-korkea. Näin saadaan neljä erilaista tunnekategoriaa. Empiirinen aineisto on tämän jälkeen asemoitu näihin kategorioihin käyttämällä litteraatiotekniikkaa ja sisällönanalyysia.

Tutkielman aineisto muodostuu sekä hoitajien videoiduista haastatteluista että heidän kirjoittamistaan kokemuksista. Kaikki materiaali on vapaasti saatavilla internetistä. Videoaineisto on purettu litteroimalla ja kirjallinen aineisto on käyty läpi lause lauseelta. Analyysin ulkopuolelle on jätetty ilmaisut, jotka eivät sisällä tunneilmaisuja lainkaan. Tämän jälkeen aineisto on sijoitettu teoreettiseen viitekehykseen sen perusteella, mihin luokkaan ne kuuluvat.

Analyysin perusteella merkittävin tunnekategorioita ilmaiseva tekijä on tunnesääntöjen ja tunnetyön käyttö. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hoitajat reflektoivat vahvasti kokemiaan voimakkaita tunteita – käsittelevät niitä aktiivisesti, jotta työ kentällä olisi mahdollista. Tunnekategorioista rationaalisuuden ja ammatillisuuden elementit ovat myös merkittävässä asemassa. Poikkeukselliset olosuhteet aiheuttavat haasteen ammatilliselle substanssille, mutta se tarjoaa myös mahdollisuuden luoville ratkaisuille. Vähiten hoitajat kokivat turhautuneisuuden tunteita, mutta luottivat kuitenkin oman spontaanin toiminnan ja ryhmän tuottaman spontaanin toiminnan voimaan.

Korostuneessa asemassa on myös käsitys hoitotyöstä eräänlaisena velvollisuutena tuottaa humanitaarista apua. Motiivina humanitaarisuus on vahva, mutta samalla se aiheuttaa hoitajissa riittämättömyyden tunnetta sekä ahdistusta siitä, että ei kykene tekemään riittävästi potilaidensa hyväksi. Samoin liiallinen kiinnittyminen hoidettaviin on vaarana, mikäli itsereflektio on puutteellinen.

This bachelor’s thesis focuses on nurses working on catastrophe areas and their feeling-categories. The underlying question is, how a nurse working on a scene of catastrophe experiences her work through different expressions of emotions. By forming feeling-categories, which are theoretically founded on social constructivism and sociology of emotions, we have four different variables. These variables are based on nurse’s ability to self-reflect emotions (high-low) and the intensity of emotions (high-low). Empirical data is then attached in this model. The empirical data is formed by video-taped interviews and written documents made by nurses. All the material used here is available on internet free of charge, Video-taped material has been transcribed and written documents read through sentence-by-sentence

Based on analyses the most important category is the one that emphasises feeling-rules and working with emotions. In practice this means that nurses are strongly reflecting on their own emotions and they feel strongly about them, but they are actively dealing with these emotions in order to be able work on the field. Rationality and professionalism play a strong and important role too. Although nurses frequently feel frustrated and have feelings of inadequacy at their work, it does not seem to play big part of the feeling-categories as they trust on spontaneous action either by themselves or by the group.

A lot of emphasis has also been put on the notion that it is generally considered that nurses have somekind of duty to give humanitarian aid. Most of them see this as a duty which they are bound to do. It is a strong motive but at the same time it can cause major difficulties in forms of feeling inadequate or as a source of distress. There is also a risk of getting emotionally too attached to the patients, if the ability to reflect on the emotions is insufficient