"Pikku-ilkeä Jukka vietiin vankilaan" : sadutusmenetelmän soveltuvuus dysfaattisille oppilaille

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia sadutusmenetelmän soveltuvuutta dysfaattisille oppilaille. Halusin selvittää, millaisena Vygotskin lähikehityksen vyöhykkeen ohjausmallina sadutus voi toimia dysfaattiselle oppilaalle. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella sitä, miten sadutusmenetelmä kehittää dysfaattisen oppilaan tarinan kerrontaa. Tutkimus oli lähestymistavaltaan laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on käytetty etnografiaa. Tutkimusaineiston keruumenetelmänä käytin pääasiallisesti osallistuvaa havainnointia, jonka pohjalta kirjoitin sadutuspäiväkirjaa, saduttamista sekä teemahaastattelua, joka toimi kahden tutkimusluokanopettajan haastatteluiden kehyksenä. Muun tutkimukseen kuuluvan aineiston muodostivat oppilaiden kommentit saduttamisesta sekä tutkimusluokanopettajan tutkimustani varten oppilailta keräämät kirjoitelmat. Aineiston analysointia varten litteroin opettajan molemmat haastattelut, jonka jälkeen aloitin koko aineiston analysoinnin teemoittelemalla aineistoa alustavien tutkimuskysymysteni mukaan. Aineiston analysointivaihe osoitti kuitenkin alustavien tutkimuskysymysteni olevan muokkaamisen tarpeessa. Tutkimuskysymykset muotoutuivatkin lopulliseen muotoonsa tutkimusprosessin ja aineiston analysoinnin myötä. Tutkimustuloksista käy ilmi, että dysfasia ja sen erityispiirteet tulevat esille sadutustuokioissa ja sadutetuissa tarinoissa. Sadutusmenetelmässä omien tarinoiden esille pääsy, toisten palaute ja kannustus tarjosivat kuitenkin hyviä eväitä oppilaiden itsetunnon kehitykselle. Lähikehityksen vyöhykkeen ohjausmallina sadutus voidaan nähdä aikuisen roolin vuoksi, jonka tärkeimmät toimintatavat ovat sadutettujen tarinoiden dokumentointi ja mielikuvituksen tukeminen esimerkiksi aihe-ehdotuksin. Dysfaattisten oppilaiden tarinoiden kerrontaa sadutus kehittää pääosin kirjoittamisen taidon poisjäämisen myötä, mikä mahdollistaa oppilaille sadutettuun tarinaan keskittymisen. Opinnäytetyössä saadut kokemukset saduttamisesta toivottavasti rohkaisevat sosiaalialan ihmisiä sadutusmenetelmän käyttöön erilaisten asiakasryhmien kanssa.

The aim of the bachelor’s thesis was to study the suitability of a story-telling method for a dysphatic student. The purpose was also to see, how Vygotski’s zone of proximal development (ZDP) scaffolding method could function as a model for this story-telling method. Furthermore, the development of a dysphatic child’s storytelling by using the story-telling method was studied. The study method was qualitative and ethnographic. The data was collected by using ethnographic observation, story-telling method and theme interviews. The rest of the data consists of the student’s writings and comments on the storytelling. First, both of the teacher interviews were transcribed. Second, the data was analyzed by categorizing the material based on the hypothesis made prior to the study. At this point of the analysis the material showed that the research questions needed revising. Therefore, the final questions were formed by the issues that came up during the studyprocess. According to the results, the features of dysphasy were seen in the storytelling situations and peer feedback seemed to be beneficial for the self-esteem development. Based on the adult’s role the story-telling method can be seen as a model of the ZDP scaffolding. The story-telling method, eliminating the writing from the storytelling process, enables a dysphatic student to tell their story.