Digitaalisen osaamisen kehittäminen sote-alalla
Editoija
Juntunen, Anitta
Kajaanin ammattikorkeakoulu
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7219-38-6

Tiivistelmä
Digios-hankkeessa (Digitaalisen ja teknologiaosaamisen kehittäminen sosiaali- ja terveysalan palveluissa ja koulutuksessa Kainuussa, 1.3.2017-31.5.2019) on otettu askel eteenpäin digitaalisten palvelujen käyttöönotossa sosiaali- ja terveysalan palveluissa ja koulutuksessa Kainuussa.
Digitaalisessa toimintaympäristössä eivät riitä perus-ICT-taidot. Niinpä hankkeen lähtökohtana oli tarve kehittää digitaalista ja teknologiaosaamista sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa Kainuussa. Digitalisaatio ja teknologisten sovellusten käyttöönotto muuttavat niin julkisten kuin yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintamalleja, hoito- ja hoivatyön luonnetta ja asiakkaiden ja työntekijöiden asemaa ja rooleja.
Hankkeessa pyrittiin varmistamaan riittävä digitaalinen ja teknologiaosaaminen Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) ja Kainuun ammattiopiston (KAO) sosiaali- ja terveysalan opettajille sekä Kainuun soten ja hoivayritysten työntekijöille. Erityisesti tavoiteltiin sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevien pitkäaikaissairaiden aikuisten palvelujen kehittämistä niin että he saisivat tarvitsemansa palvelut entistä asiakaslähtöisemmin, sujuvammin, vaikuttavammin ja tehokkaammin. Lisäksi hankkeessa kehitettiin laaja-alaisesti osaamista koulutusten, opetussisältöjen uudistaminen, digitalisaatio- ja teknologiaosaamiseen kohdentuvan koulutuspolun ja opetuksellisten demolaitteiden kehittämisen avulla. Kainuun soten pitkäaikaissairaan hoito- ja palveluketju uudistettiin digitalisaatiota hyödyntäväksi.
Digitaalisten palvelujen käyttöönottoon liittyy useita haasteita ja näkökulmia: osaaminen, hoito- ja palveluprosessit, digitaalisen palvelun käyttöönotto ja vaikuttavuus, terveysalan koulutuksen sisällöt, digitaalisen oppimisympäristön toteutus ja muutosjohtaminen. Kaikkiin näihin on pyritty hakemaan ratkaisuja yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan palveluntuottajien ja koulutusorgani-saatioiden kanssa. Tässä julkaisussa kerromme, mitä ratkaisuja ja miten olemme tuottaneet.
Digios-hanke on ollut jatkumoa Kainuussa aikaisemmin toteutetuille digitaalisia ratkaisuja ja niiden käyttöönottoa, digitaalisia palveluja ja digitaalista osaamista kehittäneille hankkeille. Jääköön lukijan arvioitavaksi, miten olemme työssämme onnistuneet.