Presidentti Donald Trumpin kuvauutisointi suomalaisissa verkkouutisissa
Koivisto, Jasmin (2019)
Koivisto, Jasmin
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052612018

Tiivistelmä
Opinnäytetyössäni tarkastelin Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kuvauutisointia suomalaisissa verkkouutisissa.
Tutkimuskysymyksenäni oli, voiko Trumpista käytettyjä uutiskuvia pitää objektiivisina esityksinä. Samalla tarkastelin, millaisen tarinan jokainen kuva kertoo sekä yksinään että uutisen kanssa yhdessä.
Rajasin aineistoni suomalaisiin valtakunnallisiin mediataloihin. Valitsin mukaan Ylen, Helsingin Sanomat ja Iltalehden, koska kyseisillä medioilla on erittäin suuri yleisö ja laaja tavoittavuus. Rajasin aineistoa vielä valikoimalla verkkouutiset, jotka käsittelivät Trumpin hätätilan julistusta Meksikon rajamuurin vuoksi. Näin sain helposti verrattua uutisia toisiinsa.
Käytin kuva-analyysia uutiskuvien tulkitsemisessa. Koska valitsin analysoitavaksi kuusi uutista ja tarkastelin niitä syvällisesti, kyseessä oli laadullinen tutkimusmenetelmä. Lisäksi työssä selvitin, millaiset ovat uutiskuvan kriteerit, ja minkälainen uutiskuva on objektiivinen esitys.
Tuloksista voi todeta, että lukijoita ei johdeta tarkoituksellisesti harhaan kuvavalinnoilla ja yleisesti uutiskuvat olivat neutraaleja esityksiä uutisten kontekstissa. Erikoista oli se, että uutiskuviksi oli valikoitu myös kömpelöitä ja epäonnistuneita otoksia. Kaksi kuvaa tukivat uutisen sanomaa erinomaisesti, kaksi hyvin ja kaksi välttävästi. Kuvatekstit antoivat harvoin mitään lisäarvoa jutulle. Analyysissäni huomasin, että Donald Trump esitettiin uutiskuvissa muun muassa vaikeasti lähestyttävänä, luovuttamattomana ja päällepäsmärinä. Lisäksi hänet voidaan nähdä henkilönä, jota on vaikea ottaa tosissaan.
This paper observed news photography of US president Donald Trump in Finnish online news.
The main aim was to examine if the news photographs used of Trump could be considered as objective representations of him. Furthermore, news photographs were examined to see what type of stories the pictures themselves portrayed, though also in context with the rest of the articles.
The data sources chosen were limited to Finnish national media companies; Yle, Helsingin Sanomat and Iltalehti, as they reach a greater audience and deliver quality coverage. They also have great influence in the Finnish media field. The chosen online news covered Trump’s national emergency declaration over the Mexico border wall.
Six news pieces were selected and examined through qualitative photo analysis. The paper also addressed what are the criteria for news photography and what type of a news photograph can be considered objective representation.
The findings revealed readers are not purposefully misled by choices of photographs and the majority of news photographs have a neutral representation in terms of their context. Some photos were found unsuccessful or awkward which was an unexpected finding; two of the photographs complimented the news article exceptionally; two complimented them well; and two only adequately. Captions were found to not give any added value to stories.
This analysis concluded that Trump was represented as unapproachable, determined and unpleasantly self-assertive. However, he was also deemed to be seen as a person who people find hard to take seriously.