Äänekosken Energian sähköverkon loistehon kompensointisuunnitelman kehittäminen
Heikki, Turunen (2019)
Heikki, Turunen
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201904296694

Tiivistelmä
Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n vuonna 2016 uudistamassa kantaverkkosopimuksessa annettiin loisteholle ja -energialle sekä otto- että antorajat. Kantaverkkoon liittyjä joutuu maksamaan loistehosta ja -energiasta rajojen ylittävältä osalta. Tämän lisäksi vuonna 2013 säädetyssä sähkömarkkinalaissa annetaan lumikuormasta tai myrskyistä johtuville sähkökatkojen kestolle pisimmät sallitut ajat sekä asemakaava-alueelle että sen ulkopuolelle. Tämä muutos on pakottanut jakeluverkkoyhtiöt investoimaan säävarmaan jakeluverkkoon. Nämä kaksi edellä mainittua muutosta saavat aikaan tilanteen, jossa jakeluverkkoyhtiöiden on muutettava verkkonsa säävarmaksi mutta näin tehdessään ne lisäävät loistehon tuottoaan huomattavasti ja voivat joutua maksamaan siitä.
Opinnäytetyön tehtävänä oli selvittää loistehon tuoton tämän hetkinen määrä sekä arvioida sen kasvua tulevaisuudessa Äänekosken Energian jakeluverkossa. Tämän selvityksen lisäksi tehtiin loistehon kompensointisuunnitelma, joka pyrittiin toteuttamaan siten, että siitä saataisiin toimeksiantajalle hyvä tiivistelmä niin kompensointitarpeen laskentaan kuin kompensointipaikan ja kompensointilaitteiston valintaan vaikuttaviin tekijöihin.
Kompensointisuunnitelma saatiin vastaamaan edellä mainittuja tavoitteita siten, että selvitettiin kompensoinnin tarpeet sekä kompensointiin vaikuttavat tekijät. Ne sisällytettiin kompensointisuunnitelmaan, jolloin siitä saatiin hyvä pohja myös tuleville kompensointi tarpeiden selvityksille.
Tehty loistehon kompensointisuunnitelma toteuttaa sille asetetut tavoitteet. Siitä saadaan hyvä käsitys loistehon kompensoinnin tarpeesta sekä tavasta, jolla tämä tarve on selvitetty. Lisäksi siitä käy ilmi, mitä tulee huomioida, mikäli kompensointilaitteistoa hankitaan.