Pelisäännöt työyhteisön sisäisessä vuorovaikutuksessa
Aarnio, Sonja; Haliseva, Hanna (2019)
Aarnio, Sonja
Haliseva, Hanna
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905057670

Tiivistelmä
Työyhteisön vuorovaikutuksen pelisääntöjä käsittelevän opinnäytetyön tilaajaorganisaationa on Hämeenlinnan Seudun Työvalmennussäätiö Luotsi, joka tuottaa valmennuspalveluita haastavassa työmarkkinatilanteessa oleville henkilöille. Tilaajaorganisaatiossa ei ole aiemmin ollut vuorovaikutusta ja yhteistyötä koskevia kirjoitettuja pelisääntöjä. Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite oli luoda tilaajaorganisaation pilottityöryhmään vuorovaikutuksen pelisäännöt, jotka vahvistaisivat onnistunutta yhteistyötä ja tiimin yhteenkuuluvuutta. Tavoitteemme täyttyi kahden työpajakerran aikana tiimin ja koko tilaajaorganisaation tarpeeseen suunniteltuina ja toteutettuina pelisääntöinä, joiden noudattamiseen kohderyhmämme sitoutui yhteisen työskentelyn tuloksena.
Työpajakerrat perustuvat Ben Furmanin, Tapani Aholan ja Harri Hirvihuhdan (2004) kirjaan Työpaikan pelisäännöt ja kuinka ne tehdään ja työpajatyöskentely heidän luomansa Tuplatähden elementtien ympärille. Ensimmäisen työpajakerran teemana oli positiivinen vuorovaikutus ja sen aihealueina olivat arvostus, hauskuus, onnistuminen ja välittäminen. Toisella kiperien tilanteiden syventävällä työpajakerralla osa-alueina olivat ongelmat, loukkaukset, vastoinkäymiset sekä kritiikin saaminen ja antaminen.
Opinnäytetyön kehittämistyönä syntyneen toimintamallin mukaan rakennetut ja hyväksytyt pelisäännöt tullaan toteuttamaan kuvallisina huoneentauluina, joiden taakse kirjoitetaan henkilökohtainen lupaus siitä, mihin kukin tulee kiinnittämään huomiota omassa toiminnassaan pelisäännön antaman käytöslupauksen toteutumiseksi. Työpisteisiin sijoitetut taulut muistuttavat sovituista säännöistä, joiden noudattamiseen jokainen sitoutuu myös allekirjoittamalla pelisääntölupauksen. Työpajatyöskentely ja pelisääntöjen käsittely on tarkoitus laajentaa koko työyhteisöön opinnäytetyön valmistuttua ja saada henkilöstö mukaan yhteisten pelisääntöjen noudattamiseen. Tavoitteena on luoda käytäntö pelisääntöjen toteutumisen seurantaan ja peli-sääntörikkomuksiin puuttumiseen palaverirakenteeseen integroituna.
Pelisääntötyöpajat vahvistivat näkemystä vuorovaikutuksesta taitona, jota jokaisen on harjoiteltava. Työyhteisön on tärkeää sopia tärkeimmät vuorovaikutustaidot sisältävät pelisäännöt yhdessä, jotta niihin sitoudutaan ja ollaan valmiita toimimaan niiden mukaan. Työyhteisön arki paranee, kun kirjoittamattomista pelisäännöistä tulee kirjattuja ja jokainen tietää ja tuntee ne. Pelisääntötyöskentely hyödyttää työyhteisöä vähentämällä turhia vuorovaikutukseen liittyviä kinasteluja ja tarjoamalla jokaiselle mahdollisuuden puuttua sovitulla tavalla kohtaamaansa pelisääntöjen vastaiseen toimintaan, heti sen havaittuaan.
Ammattialalle työllä on merkitystä, koska vuorovaikutuksen pelisäännöistä on kirjoitettu vain muutama ammattikirja ja muussa kirjallisuudessa aihetta vain sivutaan. Muista tieteellisistä julkisuista, kuten väitöskirjoista, ei ole saatavilla tietoa aiheesta, joten kaikki lisätieto vuorovaikutuksen pelisäännöistä koottuna yhteen opinnäytetyöhön, on aiheesta kiinnostuneelle hyvä keino saada tietoa ja tietolähteitä aihepiiristä.