Kaltereiden takana, ikuisesti iholla : Vankilatatuoinnit Suomessa
Tittonen, Taru Tuulia (2010)
Tittonen, Taru Tuulia
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010061712340
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010061712340
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni käsittelee suomalaisia vankilatatuointeja, niiden merkityksiä ja mitä niillä pyritään viestimään. Teoriaosuuden lisäksi projektiosuudessa pyrin kyselylomakkeiden, syvähaastattelujen ja vangeista ottamieni valokuvien avulla selvittämään, mitä kuvia vangeilla on, millaisilla välineillä ne on tehty ja miten ne eroavat siviilissä tehdyistä tatuoinneista. Toteutin projektiosuuteni Helsingin vankilassa eli Sörkassa. Vankilassa ottamistani valokuvista koostin kahdeksantoista valokuvaa käsittävän sarjan.
Ajatus opinnäytetyöhön lähti kiinnostuksesta tatuointeja kohtaan. Lukuisia tatuointiaiheisia teoksia selatessani huomasin, ettei Suomesta löydy kotimaisia vankilatatuointeja käsittelevää kirjallisuutta. Lopulta löysin yhden aiheesta tehdyn tutkimuksen vuodelta 1985, Pirkko Lahden ja Aira Pettisen ”Kävelevä kuvakirja, Tutkimus vankien tatuoinneista”. Tämä tutkimus päätyi pohtimaan, miten vankilatatuoinnit voisi poistaa. Itseäni vankilatatuoinneissa kiehtoi kuvien lisäksi se vaivannäkö ja mielikuvitus, mitä vangit osoittavat keksiessään erilaisia tapoja saada pysyvä jälki ihollensa huolimatta tulehdusriskeistä ja kurinpitotoimista. Suomen vankiloissa tatuoiminen on kiellettyä, mutta vankilassa tehtyjä tatuointeja löytyy lähes kaikilta vangeilta.
Asenteet tatuointeja kohtaan ovat lähivuosina muuttuneet myönteisempään suuntaan. Kuitenkin niiden merkitykset ovat säilyneet samankaltaisina. Tatuointeja otetaan yhä puhtaasti esteettisistä syistä koristamaan ihoa sekä syvällisemmistä syistä esimerkiksi suojelemaan ja muistuttamaan jostakin kantajalleen tärkeästä. Halusin selvittää, mitä merkityksiä suomalaisissa vankiloissa tehdyillä tatuoinneilla on vangeille. Halusin tietää, eroavatko tatuoinnit tavallisessa studiossa tehdyistä muutenkin, kuin välineiltään. Työni tarkoituksena oli tatuointien dokumentoinnin lisäksi tehdä tätä alakulttuuria valokuvin näkyvämmäksi myös muille.
Olen työskennellyt Helsinki Ink –tatuointimessulehden toimittajana, minkä lisäksi suoritin kaksi työharjoitteluani tatuointistudiolla Helsingissä. Ystäväpiiriini kuuluu useita ammatikseen tatuoivia.
Ajatus opinnäytetyöhön lähti kiinnostuksesta tatuointeja kohtaan. Lukuisia tatuointiaiheisia teoksia selatessani huomasin, ettei Suomesta löydy kotimaisia vankilatatuointeja käsittelevää kirjallisuutta. Lopulta löysin yhden aiheesta tehdyn tutkimuksen vuodelta 1985, Pirkko Lahden ja Aira Pettisen ”Kävelevä kuvakirja, Tutkimus vankien tatuoinneista”. Tämä tutkimus päätyi pohtimaan, miten vankilatatuoinnit voisi poistaa. Itseäni vankilatatuoinneissa kiehtoi kuvien lisäksi se vaivannäkö ja mielikuvitus, mitä vangit osoittavat keksiessään erilaisia tapoja saada pysyvä jälki ihollensa huolimatta tulehdusriskeistä ja kurinpitotoimista. Suomen vankiloissa tatuoiminen on kiellettyä, mutta vankilassa tehtyjä tatuointeja löytyy lähes kaikilta vangeilta.
Asenteet tatuointeja kohtaan ovat lähivuosina muuttuneet myönteisempään suuntaan. Kuitenkin niiden merkitykset ovat säilyneet samankaltaisina. Tatuointeja otetaan yhä puhtaasti esteettisistä syistä koristamaan ihoa sekä syvällisemmistä syistä esimerkiksi suojelemaan ja muistuttamaan jostakin kantajalleen tärkeästä. Halusin selvittää, mitä merkityksiä suomalaisissa vankiloissa tehdyillä tatuoinneilla on vangeille. Halusin tietää, eroavatko tatuoinnit tavallisessa studiossa tehdyistä muutenkin, kuin välineiltään. Työni tarkoituksena oli tatuointien dokumentoinnin lisäksi tehdä tätä alakulttuuria valokuvin näkyvämmäksi myös muille.
Olen työskennellyt Helsinki Ink –tatuointimessulehden toimittajana, minkä lisäksi suoritin kaksi työharjoitteluani tatuointistudiolla Helsingissä. Ystäväpiiriini kuuluu useita ammatikseen tatuoivia.