Levin Iglut: Kauden pidentämisen kiinnostavuus
Savinainen, Roosa; Oksman, Eleonora (2019)
Savinainen, Roosa
Oksman, Eleonora
2019
Kaikki oikeudet pidätetään
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903132715
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903132715
Tiivistelmä
Opinnäytetyön aiheena on Levin Iglujen kesä- ja syyskauden kiinnostavuuden selvitys sekä kehittäminen. Tiedonhankintaan käytettiin kyselyä, joka lähetettiin Levin Iglujen kansainvälisille yhteistyökumppaneille. Aiheeseen päädyttiin sen ajankohtaisuuden vuoksi. Lapissa panostetaan yhä enemmän matkailun lumettomaan kauteen eikä sesongin pidentämisen mahdollisuutta oltu aiemmin selvitetty Levin Igluilla. Myös toimeksiantajan mielestä etenkin syyskauteen panostaminen voisi olla kannattavaa, sillä alkusyksyssä on vielä käyttämätöntä potentiaalia. Tällä hetkellä yritys on auki vain syyskuusta huhtikuuhun. Kyselyvastausten perusteella selvisi, että etenkin syyskausi kiinnostaa ulkomaisia asiakkaita. Tuloksista pääteltiin, että kansainväliset asiakkaat kaipaavat muutakin kuin laadukkaita majoituspalveluja. Asiakkaat ovat kiinnostuneita valmiista matkapaketeista, jotka sisältävät esimerkiksi ohjelma- ja ravintolapalveluja. Opinnäytetyön tuloksina selvisi matkanjärjestäjien kiinnostus Levin Iglujen syyskautta kohtaan sekä potentiaalinen asiakasryhmä The aim of this thesis was to develop the attractiveness of the summer and autumn seasons of Levin Iglut – Golden Crown. The company offers unique accommodation in glass igloos in the Finnish Lapland, Levi village. The season of the company starts at the beginning of September and ends at the end of April. The purpose of this thesis was to examine the possibility for the company to expand their season by starting it as early as in August. For this thesis, an online survey was created and sent to travel agencies all around the world. All the participants were partnered with Levin Iglut – Golden Crown. The aim was to find out if the travel agents found the idea of expanding the season profitable. Based on the results of the survey, the autumn season in particular was found interesting. It was found out that the foreign clients prefer package tours instead of accommodation only. As a result, connections with interested clients were made and a lot of useful information was gained for the commissioner