Jatkuva kasvatus
Utriainen, Mirkka (2010)
Utriainen, Mirkka
Mikkelin ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010060311393

Tiivistelmä
Nykyään vallalla olevat metsänhoitomenetelmät avohakkuineen eivät miellytä kaikkia metsänomistajia, siksi halusin-kin tässä työssä esitellä jatkuvaa kasvatusta yhtenä metsänhoidon vaihtoehtona. Jatkuvassa kasvatuksessa metsä pide-tään koko ajan peitteellisenä eli harjoitetaan metsänhoitoa ilman avohakkuita. Hakkuilla säilytetään tai kehitetään puustoa erirakenteiseksi. Metsässä on siis kaikenikäisiä ja -kokoisia puita. Pieniläpimittaisia puita on eniten, ja puiden määrä vähenee siirryttäessä taimista tukkipuihin. Puustoa sekä kasvatetaan että uudistetaan jatkuvasti samaan aikaan.
Jatkuvassa kasvatuksessa luontoarvot ja metsän monimuotoisuuden vaaliminen ovat puuntuotoksen ohella tärkeimpiä periaatteita. Jatkuva kasvatus ei siis ole määrämittaharsintaa. Työn tavoitteena on antaa ohjeita ja vinkkejä jatkuvan kasvatuksen harjoittamiseen sekä siihen, kuinka tasarakenteinen metsä saadaan muutettua erirakenteiseksi. Työssä on lisäksi kerrottu, kuinka jatkuva kasvatus onnistuu nykymetsälain puitteissa.
Tutkimukset jatkuvan kasvatuksen kannattavuudesta ja mahdollisuuksista ovat hyvin ristiriitaisia, ja menetelmää tuleekin vielä tulevaisuudessa kehittää sekä tutkia lisää. Mitään varmoja tuloksia menetelmän toimivuudesta ei tästä-kään työstä siis löydy, mutta olen kuitenkin kasannut niin puolustajien kuin vastustajienkin mielipiteitä ja näkemyksiä jatkuvan kasvatuksen hyödyistä sekä riskeistä.