Significance of Financial Reporting to Stakeholders in Nigeria-Investor's Perspective
Wilson, David Olugbenga (2010)
Wilson, David Olugbenga
Vaasan ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010052610547
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010052610547
Tiivistelmä
Tutkimus keskittyy päättelemään taloudellisen raportoinnin merkitystä Nigeriassa keskittymällä sijoittajiin ja muihin toimijoihin, jotka käyttävät taloudellista raportointia. Tutkimuksen tarkoitus on myös arvioida tiedon merkityksellisyyttä sen käyttäjien kannalta, joita ovat esimerkiksi maan hallitus, osakkeenomistajat, veroviranomaiset, ulkomaiset sijoittajat, työntekijät, rahoitusanalyytikot, ja kirjanpitotoimistot jne. Tutkimus selvittää ovatko taloudelliset raportit Nigerian kirjanpitolautakunnan asettamien standardien mukaisia.
Sijoittajien ja yrityksen johdon väliset suhteet, joita kutsutaan sijoittajasuhteiksi, ovat myös osa tutkimusta. Sijoittajasuhteet osoittavat että osakkeenomistajiin vaikuttavat sekä muodolliset että epäviralliset yritysjohdon tekemät päätökset. Empiiriset tulokset osoittivat että taloudellinen raportoinnilla on suuri vaikutus sijoittajien päätöksentekoon, koska se auttaa sijoittajia tarkastelemaan ja arvioimaan yrityksen taloudellisen aseman ja ennustamaan yrityksen tulevaa toimintaa.