Monimuoto-opiskelijan jaksaminen ja ajanhallinta
Peuhkurinen, Kirsi (2018)
Peuhkurinen, Kirsi
Karelia-ammattikorkeakoulu (Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu)
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018061213618

Tiivistelmä
Opinnäytetyön lähtökohtana on ollut omakohtainen kokemus ja sen myötä tarve tutkia, onko muilla monimuoto-opiskelijoilla samanlaisia ongelmia ajanhallinnan ja jaksamisen suhteen kuin itsellä on opinnoissa ollut. Opinnäytetyön keskeisenä tavoitteena oli selvittää monimuoto-opiskelijan jaksamiseen ja ajanhallintaan vaikuttavia tekijöitä.
Kysely toteutettiin määrällisenä eli kvantitatiivisena verkkokyselynä mutta kyselystä saatiin myös kvalitatiivista aineistoa tuottava osuus, joka koostui opiskelijoiden sanallisista vastauksista avoimiin kysymyksiin. Tutkimuksen kohderyhmään kuului 115 opiskelijaa. Vastausprosentiksi muodostui 26.
Tutkimus osoitti, että monimuoto-opiskelijoiden jaksaminen on heikentynyt opintojen aikana hieman tai paljon. Yli 40-vuotiaiden jaksaminen oli parhaimmalla tasolla. Päätöstä lähteä opiskelemaan ei kuitenkaan kaduttu. Tutkimustulosten pohjalta saatiin myös paljon erilaista tietoa monimuoto-opetuksen kehittämiskohteista, että opetus palvelisi paremmin opiskelijoiden tarpeita ja tukisi jaksamista. Vastauksista kävi ilmi, että lähiopetusta toivottiin olevan enemmän. Ryhmätöitä puolestaan oli useamman vastaajan mielestä liikaa. Monimuoto-opetuksen kehittämiskohteista nousivat esille erityisesti opintojen rytmittämiseen ja aikataulutukseen liittyvät tekijät. Opintoja toivottiin olevan mahdollista suorittaa enemmän omaan tahtiin, jaksotettuna pidemmälle ajalle ja kokonaan verkko-opintoina.