Oheisharjoittelun testausmenetelmä 10-vuotiaille juniorijääkiekkoilijoille : kehittämistehtävä
Toiminen, Ella; Toivonen, Sanni (2017)
Toiminen, Ella
Toivonen, Sanni
Turun ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201801031032

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää testausmenetelmä arvioimaan juniorijääkiekkojoukkueen oheisharjoittelun vaikuttavuutta. Kohderyhmänä toimivan joukkueen pelaajat ovat noin 10-vuotiaita. Oheisharjoittelussa keskitytään tässä ikäluokassa erityisesti koordinaation, tasapainon ja liikkuvuuden kehittymiseen.
Jääkiekkojoukkueilla on käytössä erilaisia testistöjä jäällä tapahtuvien suoritusten arvioimiseksi. Lisäksi aikuisille ja vanhempien ikäluokkien junioreille on olemassa Suomessa ja kansainvälisesti käytettyjä testistöjä oheisharjoitteluun. Nuoremmille junioreille ei ole yleisesti käytössä olevaa, tiettyä testistöä, joka suoritettaisiin esimerkiksi vuosittain. Esiin nousi myös fysioterapeutin rooli junioriurheilussa. Suomessa harvalla junioriseuralla on käytössään harjoittelussa mukana olevaa fysioterapeuttia varsinkaan näin nuorilla ikäryhmillä.
Testistö koottiin lasten ja nuorten fyysisen toimintakyvyn arviointiin tarkoitettujen testien pohjalta kyseisten ominaisuuksien, koordinaation, tasapainon ja liikkuvuuden, ympärille. Testien valinnassa otettiin huomioon myös jääkiekon ominaispiirteet. Joukkueen jäsenet saivat täytettäväksi taustatietolomakkeen ja itse testit suoritettiin kauden aluksi syksyllä ja lopuksi keväällä. Tämän jälkeen sekä testistöä että sen tuloksia arvioitiin ja analysoitiin.
Testistöstä löydettiin projektin edetessä paljon kehittämiskohteita, jotta siitä saataisiin mahdollisimman toimiva juuri tälle kohderyhmälle. Lisäksi itse testisuorituksissa testattavien kesken toistuivat samat haasteet, jotka ovat todennäköisesti hyvinkin olennaisia nuorten pelaajien urheilullisen kehityksen kannalta. Tulosten arvioimisessa nousi vahvasti esiin fysioterapeutin ja erityisesti fysioterapeuttisen havainnoinnin merkitys.