Lapinlahden ortodoksinen hautausmaa : Hautakirjanpito- ja kartoitusprojekti
Räntilä, Saara (2017)
Räntilä, Saara
Hämeen ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017090814929

Tiivistelmä
Helsingin ortodoksisen seurakunnan hautausmaa, Lapinlahden ortodoksinen hautausmaa (1815), kuuluu Hietaniemen laajaan ja ainutlaatuiseen eri uskontokuntien hautausmaakokonaisuuteen ja on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu ympäristö. Sinne on haudattu vainajia vuodesta 1815 lähtien ja hautausmaa alkaa hiljalleen täyttyä hautapaikoista. Lapinlahden ortodoksiselle hautausmaalle olisi tärkeää tehdä pitkän aikavälin suunnitelma, jotta Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa voidaan tehdä päätöksiä hautausmaan käytöstä ja siihen käytettävistä varoista, kun hautausmaalle ei voida enää haudata vainajia.
Helsingin ortodoksinen seurakunta käynnisti hautakirjanpito- ja kartoitusprojektin (2013), jonka tavoitteena on olla osa Lapinlahden ortodoksisen hautausmaan pitkän aikavälin suunnitelmaa, jossa selvitetään kauanko hautausmaata voidaan vielä käyttää aktiivisesti, toimia mahdollisesti myöhemmin tehtävän, hautausmaan kulttuuriarvojen inventoinnin pohjana sekä selkeyttää Helsingin ortodoksisen seurakunnan hautaustoimen tehtävää.
Hautakirjanpito- ja kartoitusprojektin tarkoituksena on hautausmaan hauta- ja vainajatietojen järjestelmällinen selvittäminen historiallisten ja käytössä olevien aineistojen sekä maastoinventoinnin avulla, hauta- ja vainajatietojen tallentaminen ja päivittäminen käytössä olevaan Status Hautakirja-hautakirjanpitorekisteriin sekä hautausmaan yleis- ja korttelikohtaisten hautakarttojen piirtäminen ajantasaisiksi uuteen, tulevaan Hautakarttajärjestelmään. Yhteistyökumppaneita ovat Rauhala Yhtiöt Oy ja Ramboll Finland Oy.
Hautakirjanpito- ja kartoitusprojektin perusteella Lapinlahden ortodoksista hautausmaata voidaan käyttää vielä 15-20 vuotta, ennen kuin kaikki hautapaikat ovat täynnä. Hautausmaalla on tällä hetkellä (2017) käytössä olevia arkkuhautapaikkoja 8300kpl, käytössä olevia uurnahautapaikkoja 250kpl. Uusia, käyttämättömiä arkkuhautapaikkoja on 2000kpl ja uusia, käyttämättömiä uurnahautapaikkoja 600kpl. Arkku- ja uurnahautauksia on vuodessa keskimäärin 150kpl.
Pitkän aikavälin suunnitelmaa varten hautausmaan kulttuurihistoriallisten arvojen kartoitusta olisi tärkeää jatkaa selvittämällä Lapinlahden ortodoksisen hautausmaan historiaa, alueen ominaispiirteitä ja nykytilaa sekä inventoimalla hautausmaasta säilytettävät haudat ja hautamuistomerkit, poistettavat haudat ja hautamuistomerkit sekä kulttuurikasvillisuus. Kaikkien inventoitujen tietojen pohjalta voitaisiin vahvistaa Lapinlahden ortodoksisen hautausmaan ohjesääntö, hautausmaakaava sekä käyttösuunnitelma.