Kelan ammatillinen kuntoutusselvitys : Syyt kuntoutustarpeen taustalla
Silkala, Emmi (2017)
Lataukset:
Silkala, Emmi
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017082914622

Tiivistelmä
Kelan ammatillisten kuntoutusselvitysten määrä ja tarve on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa etenkin nuorilla aikuisilla. Kela määrittää kyseisen kuntoutuksen kohderyhmäksi kuntoutujat, joilla sairaus tai vamma, sekä hankala elämäntilanne tai elämänhallinnan ongelmat vaikeuttavat työn tai opiskelupaikan hankkimista.
Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää Kelan ammatilliseen kuntoutusselvitykseen osallistuvien syitä hakeutua kuntoutukseen. Kuntoutuksen kohdentamisen ja sisällön kehittämisen kannalta halutaan selvittää, havaitaanko kuntoutujien taustatekijöistä yhteneväisyyksiä, jotka altistavat esimerkiksi koulutukseen pääsyn tai työelämään sijoittumisen ongelmille. Kuntoutuksen sisällön kehittämisen ja kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin vastaamisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää tunnistaa tekijöitä, jotka aiheuttavat kuntoutujilla kuntoutusjakson aikana havaittuja haasteita elämäntilanteissa sekä elämänhallinnan ongelmia.
Opinnäytetyö on toteutettu kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena ja analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Teoreettinen viitekehys muodostui analyysimenetelmän mukaisesti vasta aineiston käsittelyn ja tulosten koostamisen jälkeen.
Aineiston pohjalta paljon samankaltaisuuksia sisältäneiksi teemoiksi kuntoutujien kuntoutustarpeiden taustalla nousivat erilaiset somaattiset sairaudet sekä psyykkiset ongelmat, jotka estävät tai rajoittavat entisessä työssä suoriutumista. Myös koulutuksen puute tai sen vähäisyys, vähäinen työkokemus tai pitkä poissaolo työelämästä olivat tutkittavia yhdistäviä tekijöitä. Sosiaaliseen toimintakykyyn liittyvät vaikeudet, päihdeongelmat, taloudelliset vaikeudet, koulunkäyntiin ja oppimiseen liittyvät ongelmat sekä motivaatio palata takaisin työelämään yhdistivät kuntoutukseen hakeutuneita henkilöitä. Näiden asioiden ennaltaehkäisy sekä jo muodostuneisiin ongelmiin puuttuminen ajoissa voivat vähentää kuntoutustarvetta ja mahdollistaa paluun avoimille työmarkkinoille ilman kuntoutustoimenpiteitä. Opinnäytetyön tuloksia Verve Mikkeli ja myös tarvittaessa Kela voivat hyödyntää kyseisen kuntoutusmuodon suunnittelussa ja kohdentamisessa. Yhteiskunnallisesti olisi tärkeää havaita kuntoutustarpeeseen johtavia seikkoja ja puuttua niihin jo ennen kuntoutustarpeen syntyä.