Lapsen kiinnipitäminen somaattisessa hoidossa
Osman, Mujde (2017)
Osman, Mujde
Turun ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201702082163
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201702082163
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa tietoa lapsen kiinnipitämisestä somaattisessa hoidossa. Somaattinen hoito tarkoittaa ruumiillisen sairauden tai vamman hoitamista ammattilaisten toimesta (Toivanen 2011, 11). Tavoitteena oli, että hoitoalan työntekijät ja opiskelijat voisivat hyödyntää opinnäytetyöstä saatavaa informaatiota. Menetelmänä oli kirjallisuuskatsaus, johon valikoitui 16 tutkimusta.
Kirjallisuuskatsauksen tulosten mukaan lapsen tai nuoren kiinnipitäminen riippuu hänen iästä, kehityksestä, peloista, tilanteesta tai ympäristöstä. Kiinnipitämistä tapahtuu perushoidon, lääkinnän, pistämistilanteiden, kuvantamistutkimusten ja muiden toimenpiteiden sekä intimiteettisuojan rikkoutumisen aikana. Kiinnipitämisprosessissa tunnistetaan mahdollinen kiinnipitämistilanne, käytetään ehkäiseviä menetelmiä, tunnistetaan eri rajaamismuotoja ja toteutetaan kiinnipitäminen sekä rajaamisen jälkeiset toimet. Kiinnipitäjän täytyy käyttää sitä enemmän voimaa mitä vanhempi kiinnipidettävä on. Kiinnipitämistilanne voi vaatia useamman hoitotyöntekijän. Vanhempien informointi ja ohjaus kiinnipitämistilanteissa sekä kiinnipitämisen tarpeellisuuden perusteleminen ovat erittäin tärkeitä. Kiinnipitäminen täytyy suorittaa mahdollisimman nopeasti sekä turvallisin ja luotettavin ottein. Jälkipuinti ja kirjaaminen eivät toteudu Suomessa kaikissa kiinnipitämistilanteissa.
Tuloksiksi saatiin, että kiinnipitäminen voi aiheuttaa lapselle tai nuorelle suurta stressiä. Hoitajalle kiinnipitäminen on fyysisesti ja emotionaalisesti uuvuttavaa. Vanhemmille kiinnipitämistilanteet ovat haastavia, sillä heille voi tulla avuton olo tai he voivat ajatella, etteivät kiinnipitäjät tehneet parhaansa kiinnipitämisen estämiseksi.
Tulosten perusteella voidaan päätellä, että pediatrisessa hoidossa kiinnipitäminen on väistämätöntä ja tarpeellista. Tosin kiinnipitämisessä tulee käyttää ehkäiseviä menetelmiä, sillä kiinnipitämisellä voi olla negatiivisia seurauksia lapsiin tai nuoriin, heidän vanhempiin ja kiinnipitämistä suorittaviin hoitajiin.
Kirjallisuuskatsauksen tulosten mukaan lapsen tai nuoren kiinnipitäminen riippuu hänen iästä, kehityksestä, peloista, tilanteesta tai ympäristöstä. Kiinnipitämistä tapahtuu perushoidon, lääkinnän, pistämistilanteiden, kuvantamistutkimusten ja muiden toimenpiteiden sekä intimiteettisuojan rikkoutumisen aikana. Kiinnipitämisprosessissa tunnistetaan mahdollinen kiinnipitämistilanne, käytetään ehkäiseviä menetelmiä, tunnistetaan eri rajaamismuotoja ja toteutetaan kiinnipitäminen sekä rajaamisen jälkeiset toimet. Kiinnipitäjän täytyy käyttää sitä enemmän voimaa mitä vanhempi kiinnipidettävä on. Kiinnipitämistilanne voi vaatia useamman hoitotyöntekijän. Vanhempien informointi ja ohjaus kiinnipitämistilanteissa sekä kiinnipitämisen tarpeellisuuden perusteleminen ovat erittäin tärkeitä. Kiinnipitäminen täytyy suorittaa mahdollisimman nopeasti sekä turvallisin ja luotettavin ottein. Jälkipuinti ja kirjaaminen eivät toteudu Suomessa kaikissa kiinnipitämistilanteissa.
Tuloksiksi saatiin, että kiinnipitäminen voi aiheuttaa lapselle tai nuorelle suurta stressiä. Hoitajalle kiinnipitäminen on fyysisesti ja emotionaalisesti uuvuttavaa. Vanhemmille kiinnipitämistilanteet ovat haastavia, sillä heille voi tulla avuton olo tai he voivat ajatella, etteivät kiinnipitäjät tehneet parhaansa kiinnipitämisen estämiseksi.
Tulosten perusteella voidaan päätellä, että pediatrisessa hoidossa kiinnipitäminen on väistämätöntä ja tarpeellista. Tosin kiinnipitämisessä tulee käyttää ehkäiseviä menetelmiä, sillä kiinnipitämisellä voi olla negatiivisia seurauksia lapsiin tai nuoriin, heidän vanhempiin ja kiinnipitämistä suorittaviin hoitajiin.