Isyyden kokemus vankeusaikana : Sä oot isä mut tavoittamattomissa
Länsiaho, Eija (2016)
Länsiaho, Eija
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016120218776
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016120218776
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni tarkoitus oli tutkia, millaisena vankeustuomiotaan suorittavat isät kokevat vanhemmuutensa ja asemansa lastensa elämässä. Tavoitteena oli selvittää vanki-isien kokemuksia tuen tarpeestaan vanhemmuuteensa. Lisäksi halusin saada selville vankeustuomiotaan suorittavien isien kokemuksia vankilalta saamastaan vanhemmuuden tuesta sekä ideoita perhetyön ja siihen liittyvien käytäntöjen kehittämiselle vankilassa.
Tutkimukseni oli laadullinen tutkimus, jota varten haastattelin kahdeksaa vankeustuomiotaan suorittavaa miestä, joilla oli vankilan ulkopuolella vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi. Kaikilla heistä oli kokemusta sekä suljetusta vankilasta että avovankilasta. Toteutin haastattelut teemahaastatteluina ja analysoin haastatteluilla kerätyn aineiston teemoittelemalla. Tutkimusaineistoni teemoiksi muodostuivat kokemukset vanhemmuudesta vankilassa, kokemukset kiintymyssuhteesta lapsen kanssa, vanhemman suhde lapsen toisen vanhemman kanssa, kokemukset tuesta ja tuen tarpeesta vanhemmuuteen, vankilan perhetyön ja käytäntöjen kehittämistarpeet sekä tulevaisuus vapautumisen jälkeen.
Tutkimukseni tuloksista selviää, että isyyden koettiin olevan isälle luonnollista, eikä siihen varsinaisesti kaivattu ulkopuolista tukea. Tärkeimmäksi vankilan tukimuodoksi tulokseni osoittavat käytännön kontaktien mahdollistamisen lapsen kanssa, eli tapaamiset, lomat, leirit ja yhteydenpito. Tutkimukseni tuloksissa käy ilmi, että perhetyön aktiivisuuden koettiin riippuvan pitkälti vankilasta, ja erityisesti suljetun vankilan ja avovankilan välinen ero näkyi selvästi haastatteluissani. Avovankilan perhetyötä ja tapaamistiloja pidettiin hyvinä, mutta suljettuihin vankiloihin kaivattiin vanhempien huomioimista enemmän sekä kodinomaisempia tapaamistiloja. Pääosin tutkimukseni tulokset ovat yllättävän positiivisia, ja vanhemmuuden toteuttaminen nähtiin haastatteluissa haasteista huolimatta mahdollisena vankeusaikana. Joidenkin haastateltavieni tapauksissa vankeusajan koettiin jopa vahvistaneen vanhemmuutta etenkin avovankilassa toteutuneen päihteettömyyden ansiosta.
Tutkimukseni oli laadullinen tutkimus, jota varten haastattelin kahdeksaa vankeustuomiotaan suorittavaa miestä, joilla oli vankilan ulkopuolella vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi. Kaikilla heistä oli kokemusta sekä suljetusta vankilasta että avovankilasta. Toteutin haastattelut teemahaastatteluina ja analysoin haastatteluilla kerätyn aineiston teemoittelemalla. Tutkimusaineistoni teemoiksi muodostuivat kokemukset vanhemmuudesta vankilassa, kokemukset kiintymyssuhteesta lapsen kanssa, vanhemman suhde lapsen toisen vanhemman kanssa, kokemukset tuesta ja tuen tarpeesta vanhemmuuteen, vankilan perhetyön ja käytäntöjen kehittämistarpeet sekä tulevaisuus vapautumisen jälkeen.
Tutkimukseni tuloksista selviää, että isyyden koettiin olevan isälle luonnollista, eikä siihen varsinaisesti kaivattu ulkopuolista tukea. Tärkeimmäksi vankilan tukimuodoksi tulokseni osoittavat käytännön kontaktien mahdollistamisen lapsen kanssa, eli tapaamiset, lomat, leirit ja yhteydenpito. Tutkimukseni tuloksissa käy ilmi, että perhetyön aktiivisuuden koettiin riippuvan pitkälti vankilasta, ja erityisesti suljetun vankilan ja avovankilan välinen ero näkyi selvästi haastatteluissani. Avovankilan perhetyötä ja tapaamistiloja pidettiin hyvinä, mutta suljettuihin vankiloihin kaivattiin vanhempien huomioimista enemmän sekä kodinomaisempia tapaamistiloja. Pääosin tutkimukseni tulokset ovat yllättävän positiivisia, ja vanhemmuuden toteuttaminen nähtiin haastatteluissa haasteista huolimatta mahdollisena vankeusaikana. Joidenkin haastateltavieni tapauksissa vankeusajan koettiin jopa vahvistaneen vanhemmuutta etenkin avovankilassa toteutuneen päihteettömyyden ansiosta.