Mielenterveys on tärkeää, että selviää elämästä
Flink, Maiju (2007)
Flink, Maiju
Lahden ammattikorkeakoulu
2007
All rights reserved
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata nuorten ajatuksia mielenterveydestä ja siitä millaista tukea ja tietoa nuoret haluaisivat mielenterveyspotilaan omaisen asemassa. Tutkimuksen tavoitteena oli myös selvittää mitä mielenterveys nuorille merkitsee ja miten läheisen mielenterveysongelmat nuorten mielestä vaikuttavat nuoren omaisen omaan elämään. Kohderyhmän nuorten ei oletettu olevan mielenterveyspotilaiden omaisia, vaan he vastasivat tutkimuksen kysymyksiin eläytyen omaisen asemaan. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Omaiset mielenterveystyön tukena Päijät-Hämeen yhdistys ry:n kanssa. Tutkimuksen tarkoituksena on edesauttaa omaisyhdistyksen nuorille omaisille suunnattujen tukimuotojen kehittämistä. Olennaista tutkimuksessa on nuorten näkökulman esiin tuominen, sillä nuoria omaisia on ollut vaikeaa tavoittaa ja saada tuen piiriin. Tutkimuksessa käytettiin laadullista tutkimusotetta ja aineiston analyysi tehtiin aineistolähtöisesti teemoittelua apuna käyttäen. Aineisto koostui päijäthämäläisen lukion ensimmäisen luokan terveystiedon ryhmän oppilaiden kirjallisista vastauksista erilaisiin kysymyksiin ja tehtäviin. Aineiston keruussa oli piirteitä eläytymismenetelmästä ja nuoret vastasivat kysymyksiin eläytyen mielenterveyspotilaan nuoren omaisen asemaan muun muassa kehyskertomusten avulla. Tutkimustulosten mukaan nuoret pitävät mielenterveyttä tärkeänä ja se merkitsee heille kykyä arkielämään. Omaisen asema voi nuorten mielestä kuormittaa nuoren elämää, niin sosiaalisesti kuin psyykkisestikin. Perheenjäsenen sairastaessa nuori voi joutua kantamaan suurta vastuuta ja nuoren koulunkäynti sekä ystäväsuhteet saattavat kärsiä. Omaisen asemassa nuoret toivoisivat saavansa tukea lähipiiristään, tutuilta tahoilta. Teoriatiedon ja tutkimustulosten perusteella voidaan päätellä, että nuoret eivät halua hakeutua ulkopuolisen avun piiriin tietämättömyyden, pelon tai häpeän vuoksi. Johtopäätöksenä on, että tukea pitäisi viedä nuorten omaisten lähelle, heidän kehitysyhteisöihinsä. Nuorten tukimuotojen kehittäminen on tärkeää, sillä omaisen asema voi vaikuttaa nuoren kehitykseen ja nostaa nuoren riskiä sairastua itse mielenterveydellisesti.