Sairaanhoitajan elvytysosaaminen terveyskeskussairaalan osastolla
Kaarlela , Saija; Inki, Karoliina (2016)
Kaarlela , Saija
Inki, Karoliina
Centria-ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016112116592
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016112116592
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää terveyskeskussairaalan vuodeosaston sairaanhoitajien arviota omista elvytystaidoistaan. Tavoitteena oli lisätä tietoisuutta lisäkoulutuksen tarpeesta ja herättää sairaanhoitajien omaa aktiivisuutta tiedon päivittämistä kohtaan. Opinnäytetyön lähestymistapa oli laadullinen, ja työn aineisto kerättiin avoimella kyselylomakkeella joulukuussa 2015. Kyselylomakkeeseen vastasi yhteensä kuusi sairaanhoitajaa. Aineiston analysointiin käytettiin induktiivista sisällönanalyysiä.
Opinnäytetyön tuloksista ilmeni, että harvoin vastaan tulevat elvytystilanteet johtivat sairaanhoitajien vähäiseen kokemukseen elvyttämisestä. Tämän vuoksi sairaanhoitajien tietämystä omaa osaamistaan kohtaan oli vaikea arvioida. Sairaanhoitajat kokivat osaavansa parhaiten peruselvytystaidot, mutta hoitoelvytykseen liittyviin toimenpiteisiin tarvittaisiin lisää varmuutta ja koulutusta. Erityisesti haas-teena esiin nousi defibrilaatiolaitteen käyttö. Tutkittavat toivat esille elvytyskoulutuksien tarpeellisuuden ja toivoivat siihen säännöllisyyttä. Simulaatio-opetus koettiin parhaimpana ja miellyttävimpänä tapana ylläpitää elvytystaitoja. Yksikkökohtaiset elvytystilanteita koskevat ohjeet ja käytännöt olivat hallinnassa vain joiltakin osa-alueilta. Selkeää yhtenäistä linjaa ohjeiden suhteen ei noussut esille.
Opinnäytetyön aihetta ehdotettiin työelämän edustajille ja aihe nähtiin tarpeellisena toteutettavaksi. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää elvytykseen liittyvien täydennyskoulutusten suunnittelussa, kun koulutuksille mietitään sisältöä ja toteutustapaa. Toivomme opinnäytetyön herättävän sairaan-hoitajien omaa aktiivisuutta tiedon päivittämistä kohtaan.
Opinnäytetyön tuloksista ilmeni, että harvoin vastaan tulevat elvytystilanteet johtivat sairaanhoitajien vähäiseen kokemukseen elvyttämisestä. Tämän vuoksi sairaanhoitajien tietämystä omaa osaamistaan kohtaan oli vaikea arvioida. Sairaanhoitajat kokivat osaavansa parhaiten peruselvytystaidot, mutta hoitoelvytykseen liittyviin toimenpiteisiin tarvittaisiin lisää varmuutta ja koulutusta. Erityisesti haas-teena esiin nousi defibrilaatiolaitteen käyttö. Tutkittavat toivat esille elvytyskoulutuksien tarpeellisuuden ja toivoivat siihen säännöllisyyttä. Simulaatio-opetus koettiin parhaimpana ja miellyttävimpänä tapana ylläpitää elvytystaitoja. Yksikkökohtaiset elvytystilanteita koskevat ohjeet ja käytännöt olivat hallinnassa vain joiltakin osa-alueilta. Selkeää yhtenäistä linjaa ohjeiden suhteen ei noussut esille.
Opinnäytetyön aihetta ehdotettiin työelämän edustajille ja aihe nähtiin tarpeellisena toteutettavaksi. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää elvytykseen liittyvien täydennyskoulutusten suunnittelussa, kun koulutuksille mietitään sisältöä ja toteutustapaa. Toivomme opinnäytetyön herättävän sairaan-hoitajien omaa aktiivisuutta tiedon päivittämistä kohtaan.