Asiakaslähtöisen lähipalvelun kehittäminen kotona asuvien vanhusasiakkaiden kanssa : Kuparitupa -ryhmätoiminnan kivijalkaa muuraamassa
Pitkänen, Milla; Tapionlinna, Eija (2016)
Pitkänen, Milla
Tapionlinna, Eija
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016090514042
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016090514042
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa asiakastietoa kotona asuvien vanhusasiakkaiden sosiaalista hyvinvointia tukevan ryhmätoiminnan kehittämiseen. Yhteistyökumppaneita olivat Helsingin kaupungin Hopeatien palvelutalon ja Seniorisäätiön Mariankodin muodostama Pohjois-Haagan palvelukeskus sekä Läntinen kotihoitoyksikkö. Työssä selvitettiin palvelukeskuksen alueella asuvien ikäihmisten sosiaalisen osallistumisen tarpeita ja odotuksia ryhmätoiminnan suhteen sekä taustalla vaikuttavia elämäntilanteita, toimintakykyä ja koettua terveyttä ja hyvinvointia.
Opinnäytetyön tutkimusote oli laadullinen. Aineisto hankittiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla haastattelemalla yksilöllisesti viittä (5) Pohjois-Haagan kotihoidon vanhusasiakasta. Työn teoreettisina lähtökohtina olivat lähipalveluna tuotettu ryhmätoiminta, ikääntyneiden sosiaalisen osallistumisen edistäminen ja sosiaalisen tuen muodot. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti, ja sitä peilattiin työn teoreettiseen viitekehykseen.
Tutkimuksessa ilmeni, että haastatellut viettävät suurimman osan ajastaan yksin kotona. Pääsääntöisiä sosiaalisia kontakteja olivat lähellä asuvien omaisten ja kotihoidon henkilökunnan tapaamiset. Osalle jäljellä oleva liikuntakyky lähiympäristössä tarjosi mahdollisuuden kodin ulkopuolisiin sosiaalisiin kontakteihin. Ryhmätoimintaan aiemmin osallistuneet kokivat ryhmän positiivisena, arjen elämää rikastuttavana tekemisenä. Seura, keskustelu ja yhteinen kahvihetki koettiin tärkeimmiksi sisällöiksi. Heikentynyt toimintakyky vähensi harrastamista, osallistumista ja kiinnostusta ryhmätoimintaa kohtaan. Haastatelluilla ei ollut tietoa Pohjois-Haagan palvelukeskuksesta eikä sen tarjoamasta kivijalkaryhmätoiminnasta.
Johtopäätöksenä aineistosta nousi se, että ikääntyneen kyky lähteä kotoa ja liikkua lähiympäristössä tarjoavat mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin, ystävyyssuhteisiin ja sosiaalista suhdeverkostoa vahvistaviin ympäristökokemuksiin ja sitä kautta emotionaalisen ja kumppanuudellisen tuen antamiseen ja saamiseen. Jotta yksin asuvat ikäihmiset tulisivat osallisiksi ryhmätoiminnasta, he tarvitsisivat rohkaistumista ja apua lähtemiseen ja vapautta miettiä erilaisia tarjolla olevia aktiviteetteja. Kivijalkaryhmän toimintaan osallistuminen antaisi mahdollisuuden tapaamisiin ja ystävyyssuhteiden muodostamiseen.
Jatkoehdotuksena suositellaan asiakastiedon systemaattista hankkimista esimerkiksi Minun arkeni -tehtäväkirjan avulla. Toisena ehdotuksena on tehostaa kivijalkaryhmän asiakkaiden rekrytointiin liittyvää viestimistä toimijaverkostossa. Alueen ikääntyneille olisi tarjottava tietoa palvelukeskuksen palveluista siinä lähiympäristössä, jossa he toimivat ja liikkuvat. Kivijalkaryhmän toiminnassa olisi huomioitava alueen ikääntyneiden mahdollinen vahva luontosuhde Keskuspuistoon. Myös kivijalkaryhmän suhdetta palvelukeskuksen tapahtumiin tulisi vahvistaa, jotta ryhmäläisten ja heidän sosiaalisten verkostojensa myötä olisi mahdollista tavoittaa yhä uusia kotona asuvia asiakkaita mukaan palvelukeskuksen toimintaan.
Opinnäytetyön tutkimusote oli laadullinen. Aineisto hankittiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla haastattelemalla yksilöllisesti viittä (5) Pohjois-Haagan kotihoidon vanhusasiakasta. Työn teoreettisina lähtökohtina olivat lähipalveluna tuotettu ryhmätoiminta, ikääntyneiden sosiaalisen osallistumisen edistäminen ja sosiaalisen tuen muodot. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti, ja sitä peilattiin työn teoreettiseen viitekehykseen.
Tutkimuksessa ilmeni, että haastatellut viettävät suurimman osan ajastaan yksin kotona. Pääsääntöisiä sosiaalisia kontakteja olivat lähellä asuvien omaisten ja kotihoidon henkilökunnan tapaamiset. Osalle jäljellä oleva liikuntakyky lähiympäristössä tarjosi mahdollisuuden kodin ulkopuolisiin sosiaalisiin kontakteihin. Ryhmätoimintaan aiemmin osallistuneet kokivat ryhmän positiivisena, arjen elämää rikastuttavana tekemisenä. Seura, keskustelu ja yhteinen kahvihetki koettiin tärkeimmiksi sisällöiksi. Heikentynyt toimintakyky vähensi harrastamista, osallistumista ja kiinnostusta ryhmätoimintaa kohtaan. Haastatelluilla ei ollut tietoa Pohjois-Haagan palvelukeskuksesta eikä sen tarjoamasta kivijalkaryhmätoiminnasta.
Johtopäätöksenä aineistosta nousi se, että ikääntyneen kyky lähteä kotoa ja liikkua lähiympäristössä tarjoavat mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin, ystävyyssuhteisiin ja sosiaalista suhdeverkostoa vahvistaviin ympäristökokemuksiin ja sitä kautta emotionaalisen ja kumppanuudellisen tuen antamiseen ja saamiseen. Jotta yksin asuvat ikäihmiset tulisivat osallisiksi ryhmätoiminnasta, he tarvitsisivat rohkaistumista ja apua lähtemiseen ja vapautta miettiä erilaisia tarjolla olevia aktiviteetteja. Kivijalkaryhmän toimintaan osallistuminen antaisi mahdollisuuden tapaamisiin ja ystävyyssuhteiden muodostamiseen.
Jatkoehdotuksena suositellaan asiakastiedon systemaattista hankkimista esimerkiksi Minun arkeni -tehtäväkirjan avulla. Toisena ehdotuksena on tehostaa kivijalkaryhmän asiakkaiden rekrytointiin liittyvää viestimistä toimijaverkostossa. Alueen ikääntyneille olisi tarjottava tietoa palvelukeskuksen palveluista siinä lähiympäristössä, jossa he toimivat ja liikkuvat. Kivijalkaryhmän toiminnassa olisi huomioitava alueen ikääntyneiden mahdollinen vahva luontosuhde Keskuspuistoon. Myös kivijalkaryhmän suhdetta palvelukeskuksen tapahtumiin tulisi vahvistaa, jotta ryhmäläisten ja heidän sosiaalisten verkostojensa myötä olisi mahdollista tavoittaa yhä uusia kotona asuvia asiakkaita mukaan palvelukeskuksen toimintaan.