Maahanmuuttajat ja yrittäjyys : tilastoja, tukea ja tarinoita Etelä-Savosta
Kiuru, Pertti; Mochnikova, Elena; Nemilentsev, Mikhail; Tervaniemi, Tiina (2016)
Kiuru, Pertti
Mochnikova, Elena
Nemilentsev, Mikhail
Tervaniemi, Tiina
Editoija
Tervaniemi, Tiina
Mikkelin ammattikorkeakoulu
2016
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-588-547-0

Tiivistelmä
Yrittäjyydestä on tullut varteenotettava vaihtoehto muuttuvilla työmarkkinoilla. Itsensä työllistäminen eri muodoissaan on jatkossa yhä merkittävämpi vaihtoehto myös maahanmuuttajille. Ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osuus on viime aikoina kasvanut koko Euroopassa, mukaan lukien Suomessa. Lukuisissa keskusteluissa on noussut esille uusien työvoimaresurssien tehokkaampi hyödyntäminen, mutta maahanmuuttajien työmarkkinoille pääsy on ollut ja tullee edelleen olemaan haasteellista muun muassa puutteellisen kielitaidon vuoksi. Yrittäjyys voi olla yksi vaihtoehto myös maahanmuuttajille, ja esimerkkejä onnistumisista on jo olemassa. Suomessa yrittäjyydelle on hyvät lähtökohdat, ja esimerkiksi julkisia tukipalveluita on hyvin tarjolla, mutta viimeisimpien selvitysten mukaan tietoisuus näistä palveluista ei välttämättä ole levinnyt riittävästi maahanmuuttajien keskuuteen. Lisäksi maahanmuuttajayrittäjät ovat ennemminkin kokeneet tarvetta verkottumiseen kantaväestöön kuuluvien yrittäjien kanssa. Yrittäjyyden uudet muodot, kuten digitaalinen yrittäjyys ja kevytyrittäjyys, tarjoavat uudenlaisia mahdollisuuksia perinteiselle yrittäjäpolulle. Hyötyjä on varmasti myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta, kun maahanmuuttajayrittäjät rakentavat yrittäjyyttä omien verkostojensa kautta. Tällöin kasvatetaan parhaimmillaan koko yhteiskunnan kilpailukykyä, löydetään uusia markkina-alueita ja lisätään työllisyyttä.
Julkaisu sisältää neljä artikkelia, jotka kuvaavat yrittäjyyttä, sen tilannetta ja siihen liittyviä tukipalveluita Etelä-Savossa erityisesti maahanmuuttajanäkökulmasta. Yksi artikkeleista keskittyy nimenomaan maahanmuuttajayrittäjien tarinoihin, ja sen tarkoituksena on nostaa esille maahanmuuttajien yrittäjyyteen liittyviä onnistumisia ja haasteita. Koko julkaisun tavoitteena on tuoda esille yrittäjyyttä tilastojen ja tarinoiden avulla sekä esitellä yrittäjyyteen liittyviä julkisia tukipalveluita. Lisäksi julkaisussa halutaan nostaa esiin digitalisaation mukanaan tuomia muutoksia yrittäjyyteen liittyen sekä avata lyhyesti digitaalisen yrittäjyyden käsitettä. Tämä julkaisu liittyy Mikkelin ammattikorkeakoulussa toteutettavaan ESR-rahoitteiseen ”Yrittäjyyspolku työelämään – EntreEtelä-Savo” hankkeeseen, jossa valmennetaan Etelä-Savossa asuvia maahanmuuttajia ja kantaväestöä yrittäjyyteen. Lisäksi hankkeen tavoitteena on lisätä valmennuksen kautta tietoa yrittäjyydestä sekä edistää verkottumista. Hanketta rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta, ja se toteutetaan 1.9.2015–31.8.2017. Julkaisua voidaan käyttää myös esimerkiksi yrittäjyyteen liittyvien valmennusten tukimateriaalina sekä yleisemmin yrittäjyystiedon levittämiseen maahanmuuttajanäkökulmasta.