Stridepianoa pienikätiselle : Menetelmiä stride-tyyliseen pianonsoittoon pienestä vasemmasta kädestä riippumatta ja rajoittuneisuudesta lannistumatta!

Abstract

1910-luvulla alkoi Harlemissa muodostua jazzpianotyyli jonka nimeksi vakiintui stride vasemman käden suorittaman nopean harpontaliikkeen mukaan. Tämän työn tavoitteena on tuoda julki tuloksiani ja ajatuksiani jotka muodostuivat vuosien varrella ottaessani selvää siitä, kykenisinkö itsekin oppimaan kyseistä tyyliä. Stride nimittäin tunnetaan vanhoista mestareistaan, joiden kädet olivat todella suuret, ja monet ammattipianistitkin ovat jättäneet tutustumatta tyyliin koska eivät pienemmistä käsistään johtuen kykenisi toistamaan kaikkea mestarien soitosta.

Olen aina pitänyt klassisesta musiikista, perinteisestä jazzmusiikista ja sitä edeltäneestä ragtime-musiikista. Stride-harjoittelusta muodostui vähitellen yhä suurempi osa omaa pianonsoittoani - kuin varkain. Opinnäytetyö on kirjoitettu hyvin henkilökohtaisesta perspektiivistä, sillä stride-pianosta kehkeytyi itselleni hyvin läheinen ja ”omaksi” koettu tyyli.

Opinnäytetyötä varten olen ottanut selvää striden historiasta ja kartoittanut sen eri avainhahmoja ja soittotekniikoita. Työ on rajattu koskemaan lähinnä vain vasenta kättä, joka on stride-tyylin suhteen ehdottomasti olennaisempi käsi. Olen pyrkinyt selvittämään mistä stridessa todella on kysymys, miten se esimerkiksi eroaa tunnetummasta ragtime-musiikista ja mikä kaikki loppujen lopuksi onkaan mahdollista toteutettavaa myös pienillä käsillä. Vuosien varrella olen tullut usein melko intuitiivisestikin kehitelleeksi erilaisia omia harjoitteita, joista osan olen nyt koonnut tämän opinnäytetyön kuudenteen kappaleeseen ja pyrkinyt jakamaan järkevästi eri osioihin. Haastavimpiinkin ilmiöihin löytyi omista kehitelmistäni erilaisia ratkaisuja, vaikka ne eivät aina olekaan aivan yksinkertaisimmasta päästä. Selvitäkseen suurten maailmassa tarvitsee pieni nokkeluutta ja pitkäjänteisyyttä. Striden kohdalla kenties myös hiukan hulluutta ja huumorintajua.

Tästä työstä löytyvillä eväillä olen itse löytänyt vähitellen tarvittavaa itsevarmuutta ja uskoa tuleviin stride-pianistisiin haaveisiini. Suhtaudun nykyisin tyyliin vahvasti ilonsekaisella kunnioituksella, jonka toivoisin edes osittain tarttuvan tämän työn lukijaan. Pelko pois!

A jazz piano style called stride began to develop in Harlem, New York City, in the 1910s. The name comes from the vigorous movement of the left hand, which forms the fundamental basis of the style.

The main objective of this thesis is to encourage all pianists to approach this style with joy and confidence, even if they have small hands. Unfortunately, it has been quite common for even professional jazz pianists to give up on stride because they would never be able to play the exact same things as the old masters. Most of them were known for having hands the size of banana bunches.

All my life I have been fond of classical music, traditional jazz music and ragtime, the piano style that preceded jazz piano. Gradually, practicing the stride piano became one of the most essential parts of my daily playing. This thesis is written from a personal perspective, which underlines my great regard for the style.

The thesis introduces the history of stride, examines the key figures of the style, and the most basic playing technique. The main idea was to find out what exactly can and cannot be performed without big hands. I have, over the years and often quite intuitively, developed numerous exercises and minor arrangements involving a striding left hand. They have now proven useful as I strive to explain how it is possible to approach the old masters’ techniques and make them playable for “the rest of us mortal pianists.” Indeed, it takes wit and patience to survive in the giant’s playground. Perhaps some folly and humor, too.

Using the methods, exercises, etudes and philosophy now provided in this thesis I myself have overcome much of the disbelief and desperation that many feel when confronted with stride piano. I wish the same for all pianists. Fear not!