Blogi Angry Birds Activity Park Vuokatille
Korhonen, Elina (2015)
Korhonen, Elina
Kajaanin ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015120719599

Tiivistelmä
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli luoda houkutteleva blogi Angry Birds Activity Park Vuokatille sekä perehtyä sosiaaliseen mediaan markkinointimuotona. Blogin tavoitteena oli toimia uutena markkinointikanavana puistolle ja sitä kautta käsitellä puiston arkea ja tapahtumia.
Opinnäytetyön teoriaosuus käsittelee markkinointia internet-markkinoinnin ja matkailumarkkinoinnin näkö-kulmasta. Lisäksi työssä perehdytään sosiaaliseen mediaan, sen eri muotoihin ja merkitykseen. Työssä esitellään hyvän blogin tunnusmerkkejä, blogin perustamista ja kirjoittamista sekä blogia osana yrityksen markkinointia. Teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään myös toiminnallisen opinnäytetyön periaatteita.
Työn toiminnallinen osuus koostui blogista, jota ylläpidettiin tammi-elokuun ajan vuonna 2015. Blogia käytiin katselemassa yhteensä 2 775 kertaa, mutta vakituisia lukijoita blogi ei saanut. Postauksia blogiin kertyi yhteensä 24 kappaletta. Opinnäytetyössä esitellään tilastoja suosituimmista postauksista sekä selvennetään sitä, millainen on hyvä blogi ja postaus. Työn onnistumisen mittarina käytettiin blogin kävijämääriä, kommentteja ja kokonaisuutta. Kävijämäärien ja kokonaisuuden kannalta blogi oli onnistunut projekti, mutta kehitysideoita tai palautetta antavia kommentteja blogi ei saanut, joten siltä osin tavoitteet eivät täyttyneet.