Musiikinjohtaminen : ammattilaismusiikinjohtajien käsityksiä lyöntitekniikasta
Kuusisto, Sanna (2015)
Kuusisto, Sanna
Tampereen ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015120419383

Tiivistelmä
Musiikinjohtajan yksi tärkeimmistä työvälineistä on lyöntitekniikka, jonka avulla hän voi auttaa soittajia ja laulajia musisoimaan laadukkaammin ja toteuttamaan johtajan taiteellista visiota. Lyöntitekniikan kehittyminen toteutuu musiikinjohtajilla yksilöllisesti, ja tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää ammattilaismusiikinjohtajien käsityksiä lyöntitekniikasta ja suhteuttaa saatua aineistoa kirjallisiin lähteisiin. Myös johtajan monet roolit, muun muassa pedagogi ja auktoriteetti, ovat käsittelyn kohteena. Tutkielma on rajattu käsittelemään aihetta vain musiikinjohtajan näkökulmasta, ei esimerkiksi johdettavan muusikon näkökulmasta. Työssä käytetään aihetta käsittelevää kirjallisuutta vertailun, vahvistamisen ja ristiriitaisuuksien osoittamisen pohjana. Aiheesta on tietellistä tutkimusta vielä melko vähän suhteessa musiikin tutkimuksen määrään.
Tutkielman yhtenä tavoitteena on tuoda ammattikunnan hiljaista tietoa esiin. Alalle tyypillinen kokemusperäisen oppimisen kautta saavutetut tieto ja taito eivät välttämättä siirry eteenpäin, vaan johtajat muodostavat omat tapansa toimia työkentällään. Opinnäytetyön pyrkimys on jakaa näitä ajatuksia ja toimintamalleja laajemmin saavutettaviksi. Tutkielma toteutettiin haastattelumuotoisena. Haastateltaviksi valittiin kolme ammattilaisjohtajaa, joiden haastattelut tallennettiin sekä ääni- että videotallenteena.
Yhteenvetona voidaan nähdä musiikinjohtajien pyrkivän persoonaansa ja tahtoaan ilmentävään ele- ja liikekieleen, jolla he auttavat johdettavia laadukkaampaan musisointiin. Vaikka yksittäisissä elementeissä näkemykset saattavatkin erota, haastateltavat kokivat johtamisprosessin hyvin samankaltaisena. Teostuntemuksen merkitys korostui musiikinjohtajan vision luomisessa ja lyöntitekniikan kehittymisessä. Tutkielman tulokset antoivat aihetta pohtia lisää ammattikunnan sisäisen yhteistyön ja avoimuuden kehittämismahdollisuuksia musiikkikentän dynaamisen tulevaisuuden takaamiseksi.